Lintu on veistetty muotoonsa. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Joel Nokelainen on vuollut kymmeniä tuhansia puulintuja – äskettäin hän veisti 107-sulkaisen linnun
Vuoluperinteen ylläpitäjä Joel Nokelainen vakuuttaa, että vuolemisen aloittaminen onnistuu jokaiselta.Tilaajalle
Puulintu syntyy yhdestä pienestä, melkein nyrkkiin mahtuvasta palasta puuta, mutta ei millaisesta tahansa.
”Hyvän lintupuun etsiminen ei ole helppoa. Puun on oltava sitkeää ja tiheäsyistä”, sanoo vuoluperinteen ylläpitäjä ja opettaja Joel Nokelainen.
Nokelainen, 72, oppi lintujen vuolemisen isältään tarkkailemalla tämän työtä.
”Isä oli oppinut vuolemisen venäläiseltä pakolaiselta vuonna 1921. Minä ja monet veljistäni opimme niin kuin lapset oppivat, opettamatta.”
11-vuotiaana Nokelainen myi isän vuolemia karjalankäkiä ja kerran omankin tuotteensa. Taidot karttuivat tehdessä, ja 16-vuotiaana hän teki jo lintuja tilauksesta. Mallinsa hän omaksui Risto-veljeltä, taitavalta veistäjältä, jonka puulintu oli kuvattuna joulumerkissäkin 1960-luvulla.
Linnut rahoittivat Nokelaisen nuoruuden pitkät pyöräretket ympäri Pohjoismaita. Kun mieli paloi näkemään maailmaa ja rahat olivat vähissä, polkupyörä ja kädentaidot auttoivat matkaan. Leirintäalueilla nuoren miehen käsityötaidot herättivät huomiota.
”Minulla ei ollut omaa telttaa, vaan nukuin veljeni teltassa. Yhdeltä leirintäalueelta löytyi hyvää lintupuuta, ja istuin vuolemaan. Saksalaiset matkailijat näkivät ja halusivat ostaa linnun, ja paikalle tuli muitakin. Myin monta lintua ja seuraavana päivänä ostin niillä rahoilla oman teltan.
Myöhemminkin linnut ovat käyneet kaupaksi. Ne kiinnostivat etenkin Keski-Euroopassa. 1970-luvulla Nokelainen sai 1 500 linnun tilauksen Sveitsiin tavaratalo Globukseen.
”Siihen liittyi myös 50 puolimetristä lintua. Niiden veistäminen oli raskasta työtä.”
Valokuvaajasta veistonopettajaksi
Elämään on mahtunut muutakin kuin vuolemista. Joel Nokelainen on 13-lapsisen perheen kuopus. Hänen veljistään monet olivat taiteellisia, ja isän toiveena oli, että joku lapsista pääsisi Ateneumiin. Kaksi pääsi, toinen heistä oli Joel, joka opiskeli valokuvaajaksi.
”Vaimo kannusti hakemaan Ateneumiin, ja toisella kerralla pääsin sisään. Työskentelin valokuvaajana kymmenen vuotta. Tahdoin kertoa kuvaamalla, miten hienoa elämä on.”
Nokelainen työskenteli vapaana valokuvaajana monenlaisissa töissä, teki esimerkiksi muotikuvauksia Sebastian Nurmen studiolla ja kuvasi katuelämää kaupungeissa. Erityisen tärkeä hänelle on Pariisissa otettu kuva, jonka nimi on Elämän hetkellinen todellisuus. Se on edelleen kodin seinällä.
Tuon kuvan ottamisen aikoihin Nokelainen opetti valokuvausta työväenopistossa. Yhden kurssin katuvalokuvista syntyi Pilvipaimenen seikkailut, musiikkitaustainen elokuva, jossa satu ja todellisuus kohtasivat.
”Se ei ollut vain lasten satu, vaikka sitä esitettiinkin television lastenohjelmassa.”
Valokuvaus jäi, kun Nokelaisesta alkoi tuntua, ettei se enää palkitse. Hän meni Helsingin kaupungin opetusvirastoon ja tarjoutui konsultoimaan vuolemisperinnettä kouluihin. Tie johti puutyön opettajaksi erilaisiin kouluihin sekä yleis- että erityisopetuksen oppilaille.
”Parhaat työhetkeni ovat olleet kehitysvammaisten parissa. He eivät tiedä sitä itse, mutta heillä on suuri vaikutus elämässä”, Joel Nokelainen sanoo.
Nokelainen on virallisesti jäänyt eläkkeelle veistonopettajan töistään vuonna 2011, mutta nytkin hänellä on kehitysvammainen oppilas, jonka luona hän käy vuolemassa viikoittain.
Aikuisille hän on opettanut vuolemista jo vuosien ajan kursseilla, kehittänyt vuolukoulun konseptin ja julkaissut oppikirjan vuolemisesta.
Ensin avataan lyhyemmät siipisulat ja limitetään pykälästä kiinni toisiinsa. Kuva: Vesa-Matti VääräPelejä perinteiseen tapaan
Eläkkeelle jäätyään Joel Nokelainen muutti Keuruun ekokylään, jossa hän asui kuusi vuotta. Siellä vietetyt vuodet olivat Nokelaisen mukaan hyvää, luovaa aikaa. Keuruulla syntyi tilataideteoksia ja monenlaisia suunnitelmia kuten pelipuistokonsepti, joka perustui perinteisiin ja perinteisistä materiaaleista työstettyihin peleihin.
Joel Nokelainen on kehittänyt useita pelejä puumateriaalista. Yksi niistä, JoArNo-noppapeli, oli myös tuotannossa; sitä myytiin esimerkiksi Artekin myymälöissä. Linnoitus-kuulapeli saa tekijänsä edelleen innostumaan.
Lapsia ja nuoria ohjatessaan Joel Nokelainen on käyttänyt paljon itse tehtyjä välineitä. Pituus-tarkkuusjousiammuntaa varten jokainen koululainen veisti ensin nuolen itselleen.
Nokelaisen monipolvista tarinaa kuunnellessa voi vain ihmetellä, miten paljon luovuutta voi yhteen elämään mahtua.
”Olen tehnyt paljon juttuja tietämättä, osaanko. Mutta kun tekee vain, niin jotain syntyy.”
Sataseitsemän pyrstösulkaa
Palataanpa puulintuun, esineeseen, jonka Nokelainen todella osaa. Hän vuolee lintua varmoin, nopein, keskittynein ottein. Linnun lähes painoton ilmavuus ja yksityiskohdat loihditaan puusta ilman muita apuvälineitä kuin puukko sekä veistäjän taito ja keskittyminen.
”Hyvä lintupuu ohjaa veistäjää, mutta tässä täytyy nyt käyttää vähän voimaa. Ja lastu pitää tehdä todella ohueksi, että se taipuu.”
Pyrstösulkien määrä vaihtelee. Taitava veistäjä saa aikaan satasulkaisen pyrstön. Vastikään Joel Nokelainen veisti 107-sulkaisen linnun lahjaksi ystävälleen, joka täytti kunnioitettavat 107 vuotta.
Vuolemisnäytöksissä Nokelainen rukoilee sisäisesti, jotta keskittyminen olisi täydellistä. Näytös on yleisölle ainutkertainen tapahtuma, vaikka tekijälle se on yksi tuhansista.
Nokelainen vakuuttaa, että vuolemisen aloittaminen onnistuu jokaiselta. Puulintu ei synny aloittelijalta, mutta jokin muu työ onnistuu kyllä. Vuolukoulun ensimmäinen työ voi olla vaikkapa yksinkertainen jumppakeppi.
Vuoleminen ei ole välineurheilua. Hyvällä puukolla ja suojaavalla nahkaesiliinalla pääsee alkuun. Verstastakaan ei tarvita. Nokelainen vuolee kerrostalokodissaan.
Puuta löytyy metsistä ja joutomailta, kunhan muistaa pyytää maanomistajalta luvan. Veistoon sopivia puulajeja on monta, mutta parasta lintupuuta on mänty. Puun pitää pysyä kosteana. Muovipussi tai kannellinen astia on kotioloissa oiva säilytin.
Nokelainen arvioi veistäneensä elämänsä aikana kymmeniä tuhansia lintuja. Hän ei kuitenkaan mielellään puhu määristä, vaan tärkeintä vuolemisessa on prosessi.
Lopuksi pyrstösulat taivutetaan auki. Liitos vahvistetaan liimalla. Kuva: Vesa-Matti VääräVuolija näkee luonnon todellisuutta
Joel Nokelainen puhuu edelleen vuolemiskulttuurin puolesta. Alkuvuonna 2020 vuolukouluja on käynnistymässä ainakin hänen kotipaikkakunnallaan Huittisissa yhteistyössä Me Miehet -hankkeen kanssa sekä Helsingissä Lapinlahden Lähteellä. Hän toivoo, että vuolemisperinne otettaisiin peruskoulun käsityöopetuksen ja artesaanikoulutuksen sisältöihin.
Mutta miksi vuoleminen on tärkeää? Nokelaisen vastauksesta voi päätellä, että vuoleminen on lähellä meditaatiota.
”Vuolija näkee luonnon rakentamaa todellisuutta, puun rakennetta. Vuoleminen pakottaa keskittymään ja saa mietiskelemään, ja vuolemalla voi tuottaa oman näköistä elämänsisältöä. Itse luoduilla yksinkertaisilla esineillä ja tilateoksilla voi rikastaa omaa kotia ja elinympäristöä.”
Vuoleminen on hiljaista ja siistiä sisätyötä, jota voi verrata vaikkapa ompeluun. Vuolija voi tehdä omaa työtään tai harrasteryhmä tehdä yhteisen, suuremman teoksen. Me Miehet -ryhmän toiminnassa on omien töiden lisäksi tarkoitus luoda ryhmän yhteinen tilateos.
Vuolemisen ohessa voi keskustella, ja joskus Nokelainen on lukenut vuolemiskurssilla sadun.
Sadut ovat Joel Nokelaiselle tärkeitä. Hän on lukenut niitä paljon – etenkin Marjatta Kurenniemen sadut ovat tehneet häneen vaikutuksen – ja kirjoittanut niitä itsekin. Nokelainen toivoo nyt, että löytäisi yhteisön, jonka tuella voisi järjestää lapsille Satuvuolu-kiertueen.
Nokelaisen kirjoittama Keppiä vuoleva prinssi -niminen satu kertoo siitä, miten pienilläkin taidoilla voi saada aikaan tärkeitä asioita. Vuolukouluissa aloitetaan hyvin helpoista töistä, jotka kuitenkin jumppakepin tapaan ovat käyttöesineitä.
Mökkimaisema on tärkeä
Joel Nokelaisella on Huittisissa koti ja kesämökki. Eläkeläisen aika kuluu töiden ja taiteen parissa. Nokelainen piirtää ja maalaa, lukee kirjallisuutta ja tietysti vuolee. Pieni koti on täynnä omaa taidetta ja puusta valmistettuja esineitä. Niistä pihlajakepeistä koottu tilanjakaja miellyttää Nokelaisen silmää erityisen paljon.
”Sermi on hyvä esimerkki työstä, jonka voi toteuttaa ilman erikoistaitoja.”
Mökki on syy, joka sai Nokelaisen asettumaan juuri Huittisiin. Mökillä tulee vietetyksi edelleen paljon aikaa. Siellä, vanhassa pihapiirissä kaartuvan soratien varrella, kasvaa paljon eri puulajeja: omenapuu, vaahtera, tuomi, syreeni...
”Rakennutin sinne aikoinaan huvimajan, jonka ikkunat ovat vanhasta työväentalosta. Siellä on hieno kuunnella putkiradiota.”
Tekeillä on myös uusi kirja lapsenlapsille. Sen nimeksi tulee Puulinnun tie. Teksti valmistuu omaan tahtiinsa. Siinäkin prosessi on lopputulosta tärkeämpää.
”Kirja rakentuu vaarin ja lapsenlapsen keskustelulle, jossa lapsi pyytää vaaria kertomaan tarinoita. Haluan tuoda siihen mukaan muistoja hienoista kohtaamisista.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2020.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
