• Suomalainen yritys lähtee edistämään Bhutanin metsätaloutta

    Bhutanin pinta-alasta 70 prosenttia on metsää.
    Aasialaista metsää.
    Aasialaista metsää. Kuva: Anniina Jokinen
    Metsä|Ulkomaat
    8.1.202611:45
    Jukka Hämäläinen

    Bhutan ja suomalainen yritys Avant Wood oy yhdistävät voimansa edistääkseen suomalaisen puun termomekaaniseen muuttamiseen perustuvia tuoteinnovaatioita Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa.

    Bhutanin kuningaskunnan kaupallinen ja teollinen kumppani Druk Holding and Investments Limited ja Avant Wood oy perustavat Bhutanin ensimmäisen paikallisiin puulajeihin keskittyvän osaamiskeskuksen. Avant Wood on suomalainen puun termomekaanisen modifiointiteknologian edelläkävijä, yhtiö kertoo tiedotteessa.

    Yhteistyö tukee Bhutanin tavoitetta hyödyntää metsävarantoaan. Bhutanin pinta-alasta 70 prosenttia on metsää, hehtaareina 2,68 miljoonaa. Kestävä hakkuumahdollisuus on yrityksen mukaan 1,2 miljoonaa kuutiometriä vuosittain.

    ”Yhteishankkeemme ja laitteistotoimituksemme edustavat kymmenien miljoonien eurojen investointeja”, toteaa Avant Woodin hallituksen puheenjohtaja Pekka Ritvanen.

    Tavoitteena on ottaa vuoden 2026 alkupuoliskolla käyttöön Bhutanin ensimmäinen Avant Woodin patentoimaan teknologiaan perustuva tuotantolaitos, josta on jo toimitussopimus. Tämä mahdollistaa Bhutanin metsien hyödyntämisen teollisessa mittakaavassa.

    Bhutan ulottuu subtrooppiselta alangolta Himalajan vuoristoon, ja metsätyyppi vaihtelee korkeuden mukaan trooppisesta metsästä vuoristojen havumetsiin. Korkeuserot maan eri osien välillä ovat jopa yli 7 000 metriä.

    Bhutanin talous perustuu maa- ja karjatalouteen, mutta metsätaloudella, vesivoimalla ja matkailulla on myös tärkeä merkitys.

    Lisää aiheesta
    • Nepalin ja Kiinan rajalla sijaitseva Mount Everest kuuluu Himalajan vuoristoon, joka on syntynyt kahden litosfäärilaatan törmäyskohtaan.

      Hyvinvointi | Tiesitkö: Mount Everestin virallinen korkeus ei ole enää se, mitä on tietovisoissa vuosikymmenet kysytty

    • Tiikeri Korkeasaaren eläintarhassa.

      Eläimet ja kasvit | Pitkäjänteinen suojelutyö tuotti tulosta: Villien tiikereiden määrä lähes kolminkertaistui Nepalissa

    Artikkelin aiheet
    Bhutan
    Avant Wood oy
    Metsänhoito ja metsätalous
    Himalaja
    Aasia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle