• Video: Jouko Koskelo kehitti tehokkaan marjanpuhdistimen – MT:n juttu sai lukuisat kyselemään Koskelolta laitteen ohjeita, ja niitähän herui

    Jouko Koskelo toivoo nuorten innostuvan marjastamisesta. Hänen oma marjanpuhdistimensa on kaikkien kyläläisten vapaassa käytössä.
    Metsä|Marjat ja sienet
    26.7.202220:00
    Anniina Jokinen

    Pääset katsomaan videon aikaisemmasta jutustamme klikkaamalla tästä.

    Oulunsalolainen Jouko Koskelo kehitteli marjanpuhdistimen, jonka tarkoitus on ennen kaikkea innostaa nuoria marjastuksen pariin. Marjojen puhdistaminen kun on sen verran työläs urakka, että uuden marjastajan into saattaa lopahtaa heti alkuunsa.

    MT esitteli Koskelon marjanpuhdistinta viime vuoden syyskuussa. Koskelo lupasi antaa kiinnostuneille ohjeita puhdistimen tekoon, ja yhteydenottoja on tullut parisenkymmentä. Moni heistä on rakentanut itselleen samanlaisen vempeleen.

    Koskelon oma marjanpuhdistin on koko kylän vapaassa käytössä.

    ”Marjoja tulee Oulun seudulta tosi hyvin, mutta ongelma on se puhdistaminen. Mustikka varsinkin on työläs puhdistaa, niin kyllä se on mahdoton etu”, Koskelo kertoo.

    Marjanpuhdistin sopii mustikalle ja puolukalle, mutta myös esimerkiksi viinimarjoille.

    ”Jos joku vielä kysyy tietoja puhdistimen tekemiseen, niin minä kyllä lähetän. Se on helppo tehdä”, Koskelo lupailee. Hänen mielestään jokaisella kylällä ja kaupunginosalla voisi olla oma marjanpuhdistimensa, niin nuoretkin innostuisivat marjastuksesta enemmän.

    Viimeksi pari päivää sitten nuori pariskunta kävi Koskelon pihalla puhdistamassa monta ämpärillistä mustikoita. Hän epäilee, että pariskunta ei olisi ehkä selvinnyt suuren saaliin puhdistamisesta ilman konetta.

    ”Siinä olisi mennyt ikä ja terveys.”

    Lue alkuperäinen juttu viime syksyltä:

    Video: Yksinkertainen keksintö nopeuttaa marjojen puhdistusta huomattavasti

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle