• UPM nimitti Heikki Vappulalle seuraajan – Bernd Eikens selluteollisuuden johtoon

    Bernd Eikens on vastannut UPM:n erikoispaperien liiketoiminnasta ja aiemmin paperiliiketoiminnasta.
    UPM:n palveluksessa vuonna 1988 aloittanut Bernd Eikens ryhtyy johtamaan yhtiön selluteollisuutta maaliskuun alussa.
    UPM:n palveluksessa vuonna 1988 aloittanut Bernd Eikens ryhtyy johtamaan yhtiön selluteollisuutta maaliskuun alussa. Kuva: UPM
    Metsä
    15.2.201911:53
    Juha Kaihlanen

    Bernd Eikens, 53, on nimitetty UPM:n Biorefining-liiketoiminnan johtajaksi 1. maaliskuuta 2019 alkaen. Hänen toimipaikkansa on Helsingissä ja hän raportoi toimitusjohtaja Jussi Pesoselle, UPM:n tiedote kertoo.

    Biorefining-liiketoimintaan kuuluvat sellutehtaat, uusiutuvan dieselin jalostamo Lappeenrannassa ja sahat.

    Biorefiningia aiemmin johtanut Heikki Vappula menehtyi viime marraskuussa lento-onnettomuudessa Zimbabwessa.

    Toimitusjohtaja Pesonen on johtanut Biorefiningia oman toimensa ohella marraskuun lopulta asti.

    Eikensilla on UPM:n johtajistossa ollut vastuu erikoispaperiryhmästä eli Specialty Papers -liiketoiminnasta. Hän on toiminut nykyisessä tehtävässään vuodesta 2016. Ennen sitä hän vastasi UPM:n paperiliiketoiminnasta. Hän aloitti UPM:n palveluksessa vuonna 1988.

    Tohtorin tutkinto Eikensilla on Colorado State Universitystä ja maisterin tutkinnot Darmstadtin teknisestä korkeakoulusta ja Georgia Institute of Technologystä.

    Eikens on Johan Bunte Bauunternehmung GmbH:n hallituksen jäsen ja Meyerin Turun telakan neuvottelukunnan jäsen. Hän on Saksan kansalainen.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    Bernd Eikens
    selluteollisuus
    johtajanimitys
    Biorefining
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle