• Mika Joukio siirtyy Metsä Boardin johtoon

    Metsä Groupiin kuuluvan pehmopaperiyhtiön Metsä Tissuen toimitusjohtaja Mika Joukio, 49, on valittu pörssiyhtiö Metsä Boardin toimitusjohtajaksi. Joukio aloittaa tehtävässä viimeistään joulukuun alussa.
    Metsä
    10.6.201419:47
    MT toimitus

    Metsä Boardin nykyinen toimitusjohtaja Mikko Helander , 54, valittiin toukokuun lopulla kauppakonserni Keskon pääjohtajaksi. Helander aloittaa Keskon varapääjohtajana viimeistään joulukuun alussa ja Keskon pääjohtajana ensi vuoden alussa.

    Diplomi-insinööri, MBA Mika Joukio on toiminut Metsä Tissuen toimitusjohtajana vuoden 2012 alusta.

    Ennen Metsä Tissueta Joukio oli Metsä Boardin kartonkiliiketoiminnan johtaja vuosina 2006–2011. Sitä ennen hän toimi eri johtotehtävissä Metsä Boardin edeltäjissä Metsä-Serlassa ja M-realissa.

    ”Mika Joukiolla on vahvaa aikaisempaa kokemusta Metsä Boardista ja kartonki- ja kuluttajatuoteteollisuudesta sekä hyvät näytöt menestyksekkäästä liiketoiminnan johtamisesta Metsä Tissuessa. Hänellä on erinomaiset lähtökohdat kannattavan kasvun jatkamiseksi Metsä Boardissa”, Metsä Groupin pääjohtaja ja Metsä Boardin hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan sanoo tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Mika Joukio
    Metsä Board
    toimitusjohtajavaihdos
    Metsä Tissue
    Metsä Group
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle