• Ruralia-instituutti selvitti: Lähes kaikki metsät voisi sertifioida luomukeruualueiksi

    Talousmetsien hakkuu ei estä luomusertifiointia. Tähän mennessä sertifioituja keruualueita on lähinnä Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla.
    Vähintään 97 prosenttia metsistä olisi sertifioitaviaa luomukeruualueiksi. Metsien harventaminen ei estä sertifiointia.
    Vähintään 97 prosenttia metsistä olisi sertifioitaviaa luomukeruualueiksi. Metsien harventaminen ei estä sertifiointia. 
    Metsä
    7.1.201711:48
    STT

    Suomen metsistä vähintään 97 prosenttia olisi sertifioitavissa luomuun muuttamatta nykyisiä metsänhoitokäytäntöjä, käy ilmi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja Suomen Metsäkeskuksen yhteishankkeesta. Tällä hetkellä luomusertifikaatti on noin 40 prosentilla metsistä, ja Suomen metsien osuus koko maailman luomukeruualasta on noin kolmannes.

    Vain muutamalla prosentilla Suomen metsäpinta-alasta käytetään lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita, jotka ovat luomussa kiellettyjä. Talousmetsien käsittelyä, esimerkiksi hakkuita, ei ole luomusäädöksissä rajattu, sanoo Ruralia-instituutin tutkija ja projektipäällikkö Birgitta Partanen.

    Kun metsä sertifioidaan luomukeruualueeksi, luonnontuotteiden jalostaja voi myydä sieltä kerätyt raaka-aineet luomumerkinnällä varustettuna. Sertifioiduille alueille tehdään valvonta vuosittain.

    Ruralia-instituutissa arvioidaan, että luomusertifikaatti kasvattaa metsistä kerättyjen raaka-aineiden kysyntää ja hintaa erityisesti kansainvälisillä markkinoilla.

    Luomumerkintä on osoitus alkuperästä ja puhtaudesta. Marjat ovat luonnontuotteista isoin vientituote, ja esimerkiksi luomumarjan hinta jatkojalosteissa on tavanomaista marjaa suurempi. Metsien luomuraaka-aineita halutaan entistä enemmän myös lääke- ja kosmetiikkakäyttöön, Partanen sanoo.

    Partasen mukaan metsien luomusertifiointi on osa metsien käytön monipuolistamista, johon pyritään myös Suomen biotalousstrategiassa.

    Pääosa Suomen luomukeruualueista sijaitsee Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla. Viime vuosina myös Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa sekä Pohjanmaalla on liitetty pieniä metsäalueita luomuun.

    Ruralia-instituutin ja Suomen Metsäkeskuksen hankkeessa eteläsavolaisille metsänomistajille toissa vuonna tehdyn kyselyn noin 600 vastausta osoittivat, että luomusertifiointi kiinnostaa metsänomistajia, mutta monia mietityttää luomujärjestelmän byrokratia.

    Luomusertifiointi ei vaadi metsänomistajalta välttämättä yhtään ylimääräistä työtä, Partanen sanoo.

    Luomusertifikaattia keruualueelle voi hakea paikallisesta ely-keskuksesta tai sitä voi hakea myös ulkopuolinen selvittäjä, esimerkiksi yhdistys.

    Lue lisää MT:n uutisista:

    Luonnontuotteiden kysyntä kasvaa - tulevaisuuden metsissä viljellään marjoja ja sieniä

    Kaikki luonnonmarjat eivät ole luomua

    Mustikka viihtyy harvennusmetsissä

    Luomumarjoja myydään irtona marjabaarista

    Suomalaisilla marjoilla kysyntää Britanniassa

    Finpro panostaa marjavientiin

    Artikkelin aiheet
    luomusertifiointi
    metsät
    luomukeruualueet
    Ruralia-instituutti
    Suomen Metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle