
Teräväkärkisen pystykiven kiertäminen kuljettaa minut lapsuusmuistoihin. Kuhankuonon rajakiven ympäri juokseminen tarjosi maailman nopeimman maakuntakierroksen. Käydä nyt seitsemässä kunnassa muutamassa sekunnissa!
1990-luvun alkupuolella retki Kuhankuonolle oli erilainen. Pieni parkkipaikka, ajan runtelemat pitkospuut ja rauha, jonka rikkoivat vain retkiseurueen omat riemunkiljahdukset. Tunnelma oli intiimi, nuotiopaikkakin sijaitsi vielä rajakiven kanssa samalla saarekkeella.
Alueen tunnettuus ja samalla kävijämäärät alkoivat kasvaa vuonna 1998, kun sinne perustettiin vuosikymmenien pohdinnan jälkeen kansallispuisto. Puiston perustamisen jälkeen myös alueen retkeilyrakenteet ovat kehittyneet valtavasti. Nykyään tulipaikka löytyy Savojärven rannalla sijaitsevan Kurjenpesän luontotuvan pihapiiristä.
Luontotuvassa kävijät kohtaavat jättimäisen kurjen pään, kurjenjalat ja niiden juuressa olevan pesän, jotka tarjoavat mahdollisuuden asettua kurjenpojan asemaan ja tutustua suohon linnun näkövinkkelistä.
Luontotuvan parkkipaikalta alkaa myös osa kansallispuiston patikointireiteistä, kuten puiston suosituimmaksi reitiksi noussut, kuuden kilometrin mittainen Savojärven kierros.

Savojärven kierroksen varrelle mahtuu upeita järvinäkymiä, laajoja suomaisemia, meheviä marjamättäitä ja huumaavan tuoksuisia suopursutuuheikkoja. Savojärven rannoilta löytyvät myös alueen tunnusmerkiksi nousseet, pitkälle järveen nojaavat männyt.
Rantatörmälle rakennetut pitkospuut, toisella puolella laaja suo ja toisella kirkkaana kimmeltävän suojärven tyyni pinta – reitin suosio on helppo ymmärtää. Sen varrelle mahtuvat myös puiston suosituimmat kulttuurinähtävyydet, kuten yli 600 vuoden ajan rajapaikkana toiminut Kuhankuonon rajakivi ja vuoden 1918 sodan tapahtumiin liittyvä, vain 17-vuotiaana kuolleen Ahti Jalosen muistokivi.
Kurjenpesän luontotuvalta Kuhankuonon rajakivelle on noin 300 metrin esteetön reitti, joka sopii myös pyörätuolilla ja lastenrattaiden kanssa liikkuville.
Rajakivi sijaitsee suon reunamalla kohoavalla kalliosaarekkeella, jota ympäröivät hakkuilta säästyneet ikimetsät. Metsän reunasta saarekkeelle on vajaan sadan metrin matka, mutta saarekkeen jälkeen suota jatkuu silmänkantamattomiin. Se on Kurjenrahka.
Kansallispuistolle nimen antanut suo on kolme kilometriä leveä ja kaksi kilometriä pitkä keidassuo, joka on säilynyt harvinaisen yhtenäisenä ja koskemattomana. Laajan turvekakun paksuus on keskimäärin noin kolme ja puoli metriä, paksuimmillaan turvetta on lähes kahdeksan metriä.
Keidassuota kutsutaan myös kohosuoksi sen rakenteen vuoksi. Tällaisella suolla sen keskusta kohoaa reunaosia ympäröivää kivennäismaata korkeammalla. Keidassuon vetisiä painanteita, suonsilmiä, kutsutaan kuljuiksi. Kuljut toisistaan erottavia rämemättäitä taas sanotaan kermeiksi. Toisinaan keidassoista käytetään myös nimeä kermikeidas.

Suot ovat Kurjenrahkan kansallispuiston hallitseva teema. Suomaailman ihmeiden keskelle johdattavat pitkostetut polut. Pitkospuille tunkeutuvat kaikki suon tuoksut ja maisemat, osa eliömaailmastakin. Nyt puun kostealla pinnalla kömpii pieni rupikonna.
Kesäisin tuttu näky ovat myös lämpimällä puulla päivää paistattelevat sisiliskot, hämähäkit ja hyönteiset. Eikä kyyn kohtaaminenkaan harvinaista ole. Loppukesästä rahkasoilla kypsyvät hillat, ja syksyisin mättäitä kirjovat mehukkaat karpalot.
Metsäisen kalliosaarekkeen ylittänyt polku laskeutuu takaisin kohti suota. Silloin yksi retken odotuksista saa täyttymyksen, kun puiden runkojen takana siintävän suolammen rannalla seisoo kaksi komeaa kurkea.
Jähmettyneinä ne tuijottavat kohti metsää. Eläinten tapaan ne tiesivät tulostani jo paljon ennen kuin itse huomasin ne. Hetken epäilevinä tuijotettuaan ne levittävät suuret siipensä ja hiljalleen katoavat näköpiiristä.
Vaikka hetki oli lyhyt, on näin suuren linnun kohtaaminen tällaisessa ympäristössä aina säväyttävä luontoelämys.
Kurjenrahka tunnetaan kurkien kotisuona, ja täällä pääsee usein vähintään kuulemaan kurkien kauas kantavat karahdukset, jotka voivat hämäränä kevätiltana olla jopa hieman pelottavia.
Maantieteellisesti puisto jakaantuu kolmeen osaan, jotka ovat Kurjenrahkan ja Lammenrahkan keidassuoalueiden lisäksi Vajosuo reunametsineen sekä Laidassuon, Lakjärvenrahkan ja Pukkipalon suo- ja metsäalueet.
Vajosuo on Kurjenrahkan tavoin laaja keidassuo. Suo on sen laitamilla kulkevan retkeilyreitin tärkein nähtävyys. Alueen maisemiin pääsee tutustumaan parhaiten kulkemalla kolmen kilometrin mittaisen Vajosuon kierroksen.
Melko helppokulkuisen polun päässä sijaitsee yöpymiseenkin soveltuva laavu. Polttopuita riittää, ja laavulla istuessa rätisevän tulen takana siintää kutsuvana kellertävä suomaisema. Vajosuon laidalla on myös pieni vuokratupa.
Suon laidalla kohoavan luontotornin laelta avautuu upea, seesteinen suomaisema, jossa käkkyräiset ja kitukasvuiset männyt pistävät sieltä täältä esiin turvemättäiden ja suonsilmien lomasta. Ylhäältä hahmottaa hyvin myös suon rakenteen.
Linnuston pesimärauhan turvaamiseksi Vajosuon rajoitusalueella liikkuminen on kiellettyä 15.4.–15.7. Muuten suolle voi jalkautua marjastamaan tai tutustumaan syvemmin suon eliö- ja kasvimaailmaan. Rajoitusosia on myös osissa Kurjenrahkan, Pukkipalon, Laidansuon ja Lammenrahkan alueita.
Suon ohi kulkee myös 30 kilometrin mittainen Vajosuon vaellus -niminen reitti, joka kiertää kansallispuiston kaikki kolme osaa ja jonka varrelle mahtuvat kaikki Kurjenrahkan nähtävyydet.
Vajosuon jälkeen vaellusreitti myötäilee kansallispuiston ulkopuolelle rajautuvia pikkuteitä ja talousmetsiä, kunnes se saapuu jälleen kansallispuiston alueelle Pukkipalon aarnimetsän reunalla.
Pukkipalon aarnialue on koko Lounais-Suomen viimeisiä yhtenäisiä, vanhapuustoisia havumetsäalueita. Metsistä hakattiin suurimpia puita, ja aluetta on ojitettu 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Metsähallitus valitsi alueen aarnialueeksi vuonna 1958, ja se on turvannut Pukkipalon säilymisen luontoparatiisina. Siellä on paljon lahopuuta ja tuulenkaatoja. Soistumisen pystyyn tappamissa kuivissa kuusikoissa vallitsee aavemainen tunnelma.
Tuulenkaatojen muhkeiden juuripaakkujen kätköissä kulkija saattaa havaita salaperäisen hohteen. Hämyisissä onkaloissa kasvaa sadunhohtoinen aarnisammal. Lajin alkeisrihmoilla on valoa heijastavia ominaisuuksia.
Pukkipalon aarnimetsiin voi tutustua kiertämällä yhdeksän kilometrin mittaisen Pukkipalon reitti -nimisen rengasreitin.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/20.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
