• Ammattimaisten sijoittajien kiinnostus metsämaahan pysynyt kovana

    Metsämaasta käytiin alkuvuonna vilkkaasti kauppaa nousevilla hinnoilla.
    Ammattimaisten sijoittajien osuus metsätilakaupasta on euroilla mitattuna noin 37 prosenttia.
    Ammattimaisten sijoittajien osuus metsätilakaupasta on euroilla mitattuna noin 37 prosenttia. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    6.5.202013:24
    Jarmo Palokallio

    Metsäkauppaa seuraavan Suomen Sijoitusmetsät Oy:n mukaan tämän vuoden alku oli metsämaakaupassa poikkeuksellisen vilkas. Ennätykset paukkuivat sekä kauppojen lukumäärällä että euroilla mitattuna.

    "Suomessa on jo hyvä tovi eletty metsäkaupan osalta nousevan hintatason aikaa. Sitä leimaa ammattimaisten metsäsijoittajien kasvanut osuus", toteaa Suomen Sijoitusmetsät Oy:n puheenjohtaja Mika Venho.

    Venhon mukaan metsäalan on ennustettu selviävän koronakriisistä suhteessa vähin tappioin. Silti ennustaminen on vaikeaa, joten koronakriisin vaikutukset metsäkiinteistömarkkinaan jäävät vielä nähtäviksi.

    Ydinkysymys on, alkaako varovaisuus iskeä yksityisten tilojen ostajien lisäksi ammattimaisiin metsäkiinteistöjen ostajiin tukin hinnan laskupaineen siivittämänä.

    Vuoden alku on tyypillisesti hiljaista aikaa metsäkaupassa. Euromääräisesti tarkasteltuna tammi-maaliskuussa tehtiin edustaviksi luokiteltuja metsäkiinteistökauppoja 28,6 miljoonalla eurolla.

    Viime vuoteen verrattuna kauppa kävi hyvin. Kauppojen lukumäärä kasvoi 7 ja euromäärä 10 prosenttia.

    Eniten kauppoja tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla. Yli kolmen miljoonan euron kauppasummaan päästiin myös Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa.

    Metsätilojen hinnat ovat pysyneet nousussa. Viimeisen vuoden aikana hinnat ovat nousseet Lapissa muita alueita jyrkemmin.

    Väli-Suomessa Pohjois-Karjalan hintataso on ollut noin puolen vuoden ajan voimakkaassa nousussa.

    Venhon mukaan ammattimaisten ostajien aktiivisuus näkyy edelleen metsätilakaupassa. Esimerkiksi Lapissa ammattimaisten ostajien osuus tilojeni kappalemäärästä oli noin kuudennes, pinta-alassa kolmannes ja kauppahinnassa 37 prosenttia.

    "On mielenkiintoista nähdä, missä määrin Lapin metsätilakauppa jakautuu kahteen osaan, yhtäältä suurten kohteiden ja ammattimaisten ostajien korkeamman hintatason markkinaan ja toisaalta pienempien kohteiden ja yksityisten ostajien alhaisemman hintatason markkinaan."

    Venhon mukaan ammattimaisten sijoittajien kiinnostus Lapin metsiä kohti saattaa selittyä Kemin ja Kemijärven tehdashankkeilla. Suurin kiinnostus ammattimaisilla ostajilla on kuitenkin eteläisen Suomen metsiin.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle