• Aika perustaa uusi metsä? Lue tutkijoiden vinkit onnistuneeseen metsänviljelyyn

    Luontainen uudistaminen on ­halvempaa ja helpompaa kuin uuden puusukupolven viljely, mutta ratkaisun huonot puolet ilmenevät myöhemmin.
    Tilaajalle
    Kuusen alkuja taimitarhalla.
    Kuusen alkuja taimitarhalla. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsänhoito
    8.5.202205:00
    Hanna Lensu

    Päätehakkuun yhteydessä metsänomistaja joutuu tekemään lukuisia kauaskantoisia valintoja uuden metsän perustamisessa. Mitä puulajeja haluan jatkossa kasvattaa? Syntyykö kohteelle luonnonsiemenistä uusi taimikko vai pitääkö metsä viljellä istuttamalla tai kylvämällä? Tarvitaanko maanmuokkausta? Miten valintani vaikuttavat seuraaviin työvaiheisiin?

    Päätöksiä ohjaa voimakkaasti raha, mutta nyt halvalta tuntuva vaihtoehto voi myöhemmin koitua kalliiksi, varoittelee Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Ville Kankaanhuhta. Kysyimme häneltä ja erikoistutkija Katri Himaselta, millaisiin ohjenuoriin metsän uudistajan kannattaisi tuoreimman tieteellisen tiedon mukaan tukeutua.

    Tieteen saavutuksia voi tehokkaimmin hyödyntää käyttämällä jalostettuja puunsiemeniä tai sellaisista kasvatettuja taimia.

    ”Jalostettua siementä on tarjolla hyvin Oulujärven eteläpuoliseen Suomeen. Jos metsänomistaja valitsee luontaisen uudistamisen, hänen kannattaa tiedostaa, että silloin hän menettää jalostuksen tarjoamat hyödyt”, Himanen sanoo.

    Jalostetut siemenet on kerätty erillisiltä viljelmiltä, joissa emopuina kasvaa vain valioyksilöitä. Jalostuksen hyödyistä on eniten tutkimustietoa männyillä, joilla parhaista siemenistä kasvatetut puut pulskistuvat kiertoaikana tilavuudeltaan noin neljänneksen suuremmiksi kuin tavanomaiset puut.

    ”Männyllä jalostetusta siemenestä kasvaa myös vähemmän oksaisia puita”, Himanen muistuttaa.

    Jalostukseen on valittu huippulaatuisia puita.
    Jalostukseen on valittu huippulaatuisia puita. Kuva: Sari Tammikari

    Kuusella tutkimustietoa kasvunlisäyksestä ei ole yhtä paljon, mutta sen on arvioitu olevan samaa suuruusluokkaa kuin männyllä koko kiertoaikana. Nopean kasvun aikana, 20–30 vuoden iässä, parhaista siemenistä kasvatetut kuuset ovat kerryttäneet tilavuutta jopa lähes 40 prosenttia enemmän kuin vertailupuut.

    Parempi kasvu hyödyttää jo ensimmäisinä vuosinakin. ”Jalostetut taimet kasvavat niin nopeasti, että se auttaa kilpailussa muuta kasvillisuutta vastaan.”

    Luontainenkin uudistaminen voi, varsinkin hyvin hoidettuna, tuottaa hyvän metsän. Himanen kuitenkin epäilee, että usein mennään siitä, missä aita on matalin.

    ”Nyt on ollut sellaista trendiä, että luontaista uudistamista yritetään sellaisissakin paikoissa, missä edellytyksiä ei ole.”

    Luontaista uudistamista yritetään sellaisissakin paikoissa, missä edellytyksiä ei ole.

    Hän tähdentää, että metsäkeskuksen tarkastustulosten perusteella viljely tuottaa keskimäärin paremman tuloksen kuin luontainen uudistaminen. Toki viljeltykin taimikko tarvitsee taimikonhoidon – hoitamattomana se ei pärjää.

    ”Mitä karumpi kasvupaikka on ja mitä pohjoisempana ollaan, sitä paremmat mahdollisuudet luontaisella uudistamisella on onnistua. Pohjoisessa Suomessa jalostettua siementä ei edes ole tarjolla, joten siellä sitä ei tarvitse pohtia.”

    Luonnon valinnallakin on puolestapuhujansa. Moni ajattelee, että puut ovat luonnossa jalostuneet parhaiksi omalla kasvupaikallaan. ”Ilmastonmuutos haastaa tämän logiikan”, Himanen toteaa. ”Nykyiset emopuut ovat kasvaneet menneessä ilmastossa.”

    Puulajin valinta voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta tätä päätöksentekoa sekoittaa uusi ohjeistus, jonka mukaan pitäisi suosia sekametsiä. Puulajit tulisi aina valita kasvupaikan mukaan, ei sen mukaan, minkä puun taimia hirvet eivät tuhoa. Himanen ymmärtää hirvi­ongelman, mutta varoittaa silti kuuseen turvautumisesta.

    ”Jos kuusta istutetaan liian karuille kasvupaikoille, siitä tulee myöhemmin ongelmia, vaikka itse viljely onnistuisi hyvin.”

    Kankaanhuhdan mukaan sekametsä onnistuu parhaiten, jos kuvion sisällä osataan valita räätälöidysti kuhunkin maastonkohtaan sopiva puulaji. Sekapuustoa ei siis kannattaisi yrittää perustaa kaavamaisesti. Räätälöinti edellyttää kuitenkin erinomaista maalajien ja kasvupaikkojen tuntemusta.

    Jotkut istuttajat myös oikaisevat ja istuttavat suositellun 2 000 taimen sijaan vaikkapa tuhat tainta ja laskevat sen varaan, että loppumäärä syntyy luontaisesti itävistä siemenistä. Kankaanhuhta pitää menetelmää riskialttiimpana kuin suositusten mukaista toimintaa.

    ”Jos haluaa toimia mahdollisimman huolettomasti, tiheydet kannattaa pitää suositellussa.” Huonolla tuurilla istutustaimista voi kuolla vaikka puolet, ja sitten on enää vähän viljelytaimia jäljellä. Hän muistuttaa, että tukkimiehentäi, heinät ja monet muut vahingot vaanivat taimia. ”Voi tulla kalliimmaksi myöhemmin paikkailla, jos puustosta ei tulekaan kerralla kunnollinen.”

    Jos haluaa toimia mahdollisimman huolettomasti, tiheydet kannattaa pitää suositellussa.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla