• Metsät monimuotoistuvat: Säästöhaapapuissa paljon koppakuoriaisia

    Uhanalaisuus on pysynyt suomalaismetsissä pitkään suurin piirtein ennallaan, kovakuoriaisia on tullut jopa lisää, tutkimus kertoo.
    Metsätalouden ja suojelun yhteistyö on onnistunut hienosti. Esa Härmälä on ilahtunut tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan metsien monimuotoisuus ei enää heikkene.
    Metsätalouden ja suojelun yhteistyö on onnistunut hienosti. Esa Härmälä on ilahtunut tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan metsien monimuotoisuus ei enää heikkene. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    5.9.201612:30
    Jouko Kyytsönen

    Uhanalaisuus on pysynyt suomalaismetsissä pitkään suurin piirtein ennallaan, selviää suomalaisen tutkijaryhmän maaliskuussa julkaisemasta artikkelista Biodiversity and Conservation -lehdessä. Ryhmän johdossa on toiminut tutkija Aino Juslén Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

    Tutkimuksessa verrattiin elinympäristöittäin ja eliölajeittain uhanalaisten lajien indeksin kehittymistä vuodesta 2000 vuoteen 2010. Uhanalaiset lajit ovat Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n punaisen kirjan luokituksen mukaisia.

    Seuraava vastaava tutkimus Suomen elinympäristöstä on tulossa vuonna 2019, Suomen IUCN-komitean varapuheenjohtaja, ympäristöneuvos Esko Hyvärinen ympäristöministeriöstä kertoo.

    Artikkelin mukaan tutkittuja lajeja oli runsaat 10 000. Uhanalaiset lajit lisääntyivät kaikissa muissa elinympäristöissä paitsi metsissä. Myös pellot ja tienvarret pärjäsivät hyvin.

    Kehnoin tilanne oli rannoilla. Muut tutkitut elinympäristöt olivat suot, vedet, kalliot ja kivikot, tunturit ja paljakat sekä kulttuuriympäristöt.

    Metsissä erityisesti kovakuoriaiset ja luteet lisääntyivät, sen sijaan sammalet vähentyivät.

    Metsien uhanalaisten tilanne on parantunut erityisesti säästöhaapojen ansiosta. Kovakuoriaiset ovat lisääntyneet haavoissa nopeasti, muut uhanalaiset seuraavat perässä.

    Metsähallituksen pääjohtajan tehtävän äskettäin jättänyt Esa Härmälä nostaa nykyisen metsätalouden myönteisimmäksi asiaksi monimuotoisuuden heikentymisen pysähtymisen Suomen metsissä.

    Härmälä ihmettelee, miksei tietoa ole julkaistu aiemmin. "Tulos on kovin erilainen kuin ympäristöjärjestöjen viestit tähän mennessä."

    "Suomi on ensimmäinen maa, joka saavutti YK:n tavoitteen ja etuajassa. Jos tällainen tieto olisi julkaistu vaikka Ruotsissa, siellä olisi lyöty valtavasti rumpua loistavasta tuloksesta."

    Metsätalous ja suojelu tarvitsevat toisiaan ja ne on onnistuttu yhdistämään Härmälän mukaan hienosti.

    Hyvä kehitys merkitsee, että uusien suurten luonnonsuojelualueiden perustaminen on tarpeetonta, ja suojelussa pitää keskittyä täsmäiskuihin. "Kirves ja tulitikut ovat parhaita suojeluvälineitä eli kulotusta tarvitaan ja paahdeympäristöjä." Myös Etelä-Suomen Metso-ohjelmaa pitää Härmälän mukaan jatkaa.

    Artikkelin aiheet
    metsät
    monimuotoisuus
    uhanalaiset lajit
    kovakuoriaiset
    suojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle