• Hirvieläinkolarit lisääntyivät – valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden kanssa kolaroitiin yli 12 000 kertaa, toukokuussa liikenteessä pitää varoa etenkin kauriita

    Hirvien osuus onnettomuuksissa on laskenut, viime vuonna sattui 1 500 hirvikolaria.
    Pienten hirvieläinten, eli metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen osuus onnettomuuksissa on koko ajan kasvanut.
    Pienten hirvieläinten, eli metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen osuus onnettomuuksissa on koko ajan kasvanut. Kuva: Ari Ahlfors
    Metsä
    22.4.202123:00
    Sari Penttinen

    Hirvieläimet lähtevät liikkeelle talven jälkeen ja varsinkin metsäkauriit aiheuttavat toukokuussa paljon onnettomuuksia. Teillä kannattaa olla nyt erityisen varovainen ja kiinnittää huomiota varoitusmerkkeihin, tiedottaa vakuutusyhtiö Fennia.

    Hirvieläinkolarit ovat lisääntyneet joka vuosi. Viime vuonna sattui yli 14 000 hirvieläinonnettomuutta, mikä on jälleen uusi ennätys. Ilman koronan vaikutuksia liikenteeseen erityisesti viime keväänä määrä olisi voinut olla vieläkin suurempi.

    Yli 7 000 kolaria tapahtui valkohäntäpeurojen ja yli 5 000 metsäkauriiden kanssa. Pienten hirvieläinten osuus onnettomuuksista on koko ajan kasvanut.

    Hirvien osuus on puolestaan laskenut ja viime vuonna sattui 1 500 hirvikolaria. Onnettomuuksia sattuu erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

    "Loppuvuodesta varoitetaan usein hirvieläimistä ja se onkin tilastojen valossa kaikkein onnettomuusaltteinta aikaa. Keväällä on kuitenkin syytä olla erityisen tarkkana tien päällä, sillä onnettomuuksia sattuu toukokuussa tuplasti huhtikuuhun verrattuna", sanoo Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalveluista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen tiedotteessa.

    Onnettomuuksien suurta määrää selittää eläinten luonnollinen liikehdintä keväällä talven jälkeen. Sen lisäksi, että valkohäntäpeurat, metsäkauriit ja hirvet liikkuvat paljon ravinnon perässä, erityisesti metsäkauriit ajautuvat teille reviiritaisteluiden seurauksena. Muita syitä eläinten liikkumiselle on lisäksi vasojen jääminen omilleen, jolloin ne saattavat hortoilla teille.

    "Hirvieläinonnettomuudet näkyvät myös Fennian korvaustilastoissa, ja niiden määrä on jatkuvasti kasvussa. Viime vuonna korvattiin yli 1 400 vahinkoa. Keskimäärin korvauksen määrä oli noin 3 500 euroa, mutta hintahaitari on luonnollisesti hyvin laaja. Yhteensä hirvieläinvahinkoja korvattiin noin 5,5 miljoonalla eurolla viime vuonna", Pöyhönen kertoo.

    Eläinonnettomuuksissa kuoli viime vuonna 3 ihmistä ja 146 loukkaantui. Loukkaantuneiden määrä on laskenut viime vuosina.

    Fennian Pöyhönen toteaa tiedotteessa, että tilannenopeus on ratkaiseva, kun hirvieläin tulee yllättäen eteen.

    "Mitä kovempi vauhti, sitä pidempi on jarrutusmatka. Hirvieläimiä liikkuu usein alueilla, joilla teiden nopeusrajoitukset voivat olla 80 tai 100 kilometriä tunnissa. Hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat merkit sijoitetaan harkitusti sellaisiin paikkoihin, joissa tilastojen mukaan liikkuu enemmän hirvieläimiä. Silloin kannattaa vähentää nopeutta."

    Lue lisää:

    Joka kolmas autoilija on ollut läheltä piti -tilanteessa hirven tai peuran kanssa – kolaririski kasvaa erityisesti syksyllä

    Osaatko toimia oikein, kun eläin tulee tielle? Asiantuntija muistuttaa, ettei omalla toiminnalla pidä lisätä riskejä

    Hirvieläinkolarin vaara vaanii myös kesällä – jos eläin lähtee karkuun, muista aina jättää näkyvä merkki kolaripaikalle

    Artikkelin aiheet
    hirvielainkolarit
    liikenneonnettomuus
    valkohäntäpeura
    metsäkauris
    Fennia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle