Varpuspöllö jemmaa saaliita linnunpönttöihin ‒ jos saaliskasa jäätyy, pöllöllä on keinonsa sen sulattamiseen

Aamu on kirpeä. On toiveita valkoisesta joulusta, sillä puissa on lunta ja pitkän yön kosteus on tiivistynyt ohueksi kuuraksi paljaisiin kohtiin. Lintulaudalla hyörii joukko viherpeippoja, punatulkkuja sekä tali- ja sinitiaisia. Kuivan kuusen latvassa ahkeroi käpytikka pajallaan. Äkkiä linnut puhkeavat kiihkeään varoitteluun, jonka syyksi paljastuu nuoren haavan oksalle istahtanut varpuspöllö. Se on ilmeisesti tehnyt epäonnistuneen iskun pikkulintujen joukkoon ja istuu nyt miettimässä seuraavaa siirtoa.

Vain vaaksan mittainen pöllö on petolinnuksi hämmentävän pieni. Se on myös varsin peloton, ja saan katsella sitä läheltä. Se on pörhistänyt itsensä pyöreäksi, sen pitkittäisviiruinen vatsa hohtaa valkoisena, mutta huomion vievät rikinkeltaiset silmät, jotka tuijottavat vaaleiden kulmien alta suoraan omiini. Katse on pistävä, noilta silmiltä ei jää mikään huomaamatta.

Pöllö menettää nopeasti mielenkiintonsa minuun, katselee hetken ympärilleen ja hypähtää sitten ympäri kääntäen rintamasuunnan takaisin lintulaudan ja potentiaalisen aamiaisen suuntaan.

Talven tulo on vaikeuttanut sen elämää. Hiiret ja myyrät piileksivät lumen alla, niiden löytäminen käy yhä työläämmäksi, ja pöllön on turvauduttava pikkulintujen pyyntiin. Ruokintapaikalla niitä on paljon, mutta määrä ei ole saalistajalle pelkästään eduksi. Myös silmäpareja on paljon, ja joku niistä huomaa todennäköisesti paikalle syöksyvän pöllön. Seuraa hätäinen varoitus, joka saa linnut singahtamaan salamana pensaiden suojaan.

Varpuspöllöllä on kuitenkin keinonsa: se tekee varastoja. Tämäkin yksilö, ainakin oletan sen samaksi, vieraili pihassa useampaan kertaan jo marraskuussa. Näin sen kurkistelevan paristakin eri kottaraispöntöstä, ja arvelen sen keränneen niihin myyriä tai hiiriä ja varmasti jonkun pikkulinnunkin.

Niissä sillä on pahanpäivän varaa, jonka turvin selviytyä, kun saalistusonni ei ole myötä. Helppoa sekään ei ole, sillä pakkasilla varastoidut eläimet jäätyvät yhdeksi möykyksi. Silloin pöllö makaa kasan päällä ja sulattaa ruumiinlämmöllään päällimmäisen syömäkelpoiseen muotoon.

Varpuspöllö kyyhöttää nyt liikkumattomana oksallaan, ja kohta ruokintapaikan linnut ovat unohtaneet sen läsnäolon. Pöllö näkee mahdollisuutensa ja tekee uuden yrityksen. Se syöksyy kohti syreenipensaan tyvellä olevia keltasirkkuja, mutta pieni parvi ehtii kadota pensaan suojiin, ennen kuin se tavoittaa yhtäkään niistä. Se koukkaa ylös mäntyyn ja suuntaa tuota pikaa yhdelle pöntöistä, joita olin nähnyt sen käyttävän aiemmin syksyllä. Se laskeutuu kololle, kurkistaa sisään ja katoaa sitten pöntön uumeniin.

Kuluu tovi, varmaankin vartin verran, sitten pöllö ilmestyy kololle muutama keltainen höyhen nokassaan. Saaliit eivät ilmeisesti olleet pahemmin jäätyneitä, ja tali- tai sinitiainen oli päätynyt päivän ateriaksi. Pöllö keloo höyhenet nokastaan mutta jää aukolle nauttimaan talviauringon vähäisestä lämmöstä.

Menen sisään lämmittelemään näppejäni. Palatessani tarkistamaan tilannetta pöllöä ei näy missään. Joko se on pöntössä torkkumassa tai jossakin kauempana, sillä ruokintapaikalla käy tavanomainen, häiriintymätön iltahyörinä. Yö on pitkä ja kirkas taivas lupailee pakkasta. Lintujen on tankattava energiavarastot täyteen ennen nukkumaan menoa.

Pimeällä ruokintapaikalla käy metsähiiriä ja -myyriä. Ne tulevat lumikäytävissään mutta nousevat esiin ryhtyessään etsimään lumelle karisseita siemeniä tai rasvanmuruja. Jos pöllö jäi paikalle, sillä on uusi mahdollisuus päivän lämpimään ateriaan.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2022.