• Kintulammi valittiin vuoden retkikohteeksi

    Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueesta viidennes on suoalueita.
    Kintulammin alueella on neljä laavua, jotka ovat arkkitehtien suunnittelemia. Ne ovat tulipaikkojen yhteydessä. Kuvassa Kirkkokiven laavu.
    Kintulammin alueella on neljä laavua, jotka ovat arkkitehtien suunnittelemia. Ne ovat tulipaikkojen yhteydessä. Kuvassa Kirkkokiven laavu. Kuva: Julia Kivelä
    Metsä
    28.2.202013:00
    Elina Lampela

    Vuoden Retkikohde 2020 -yleisöäänestyksen on voittanut Tampereella sijaitseva Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue. Kilpailun teemana oli tällä kertaa ympäristömyönteisyys.

    Kilpailuun sai ilmoittaa ympärivuotisia luontoretkikohteita, jotka ovat viime vuosina kiinnittäneet erityistä huomiota ympäristömyönteisyyteen esimerkiksi kehittämällä jätehuoltoa tai julkisia liikenneyhteyksiä tai ohjeistamalla retkeilijöitä ympäristöasioissa.

    ”Kilpailun teema oli kuin meille tehty, sillä ympäristömyönteisyys on ollut päällimmäisenä arvona Kintulammin kehityksessä ensimmäisistä suunnitelmista lähtien. Esimerkiksi laavujen rakentamisessa on käytetty vanhojen savusaunojen hirsiä”, kertoo Kintulammin kunnostusprojektista vastanneen Ekokumppanit Oy:n asiantuntija Petri Mäkelä.

    Kintulammin alue on vuonna 2018 vihitty retkeily- ja luonnonsuojelualue Tampereen Teiskossa. Kintulammista viidennes on suoalueita. Alueen metsien erityispiirre ovat ikivanhat, järeät ylispuumännyt, joista vanhimmat ovat jopa 300–400-vuotiaita. Alueella kasvaa runsaasti myös rauhoitettua kämmekkälajia, valkolehdokkia. Kintulammilla saattaa nähdä liito-oravan ja metson.

    Retkeily- ja luonnonsuojelualueella on 16 kilometriä helppoja reittejä, joiden varrelta löytyy viisi tulipaikkaa ja neljä laavua.

    Alueen ominaispiirteitä ovat luonnonmukaisuus ja kierrätys; opastetolpat on hiillytetty lahoamisen estämiseksi ja reittimerkinnät on tehty keltamullalla. Täysin roskaton alue on tavoittanut kahden vuoden aikana yli 80 000 retkeilijää, joista suuri osa on nuoria, uusia luontopalveluiden käyttäjiä. Alueen saavutettavuutta on parannettu muun muassa syksyisten ”Luontonysse”-kuljetusten avulla.

    Kilpailun palkintosumman, 5000 euroa, lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Palkintoraha käytetään konkreettisiin asioihin, jotka parantavat retkeilykokemusta tai edesauttavat kohteen markkinointia. Äänestykseen osallistuneet saivat kertoa ideoitaan suosikkikohteensa kehittämiseksi, joten Kintulammilla on käytössään satojen retkeilijöiden tuottama ideapankki.

    Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestettiin nyt kuudennentoista kerran. Kilpailun tavoitteena on parantaa retkeilykohteiden tunnettuutta ja auttaa luonnossa liikkujia löytämään uusia retkireittejä. Kilpailun voittaja valittiin nettiäänestyksellä, johon osallistui kaikkiaan lähes 5000 retkeilijää. Yleisö sai äänestää ammattilaisraadin valitsemien kuuden finalistin joukosta suosikkiaan. Voittaja keräsi 38 prosenttia kaikista annetuista äänistä.

    Artikkelin aiheet
    Kintulammi
    retkeily
    luonnonsuojelu
    vuoden retkikohde
    ympäristömyönteisyys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle