• Hallitus hakee taas uusia ratkaisuja vauhdittamaan metsien kasvua – onko hiilinielujen tavoite karkaamassa?

    Maa- ja metsätalousministeriön mukaan valmisteilla olevan uuden toimenpidepaketin on tarkoitus vahvistaa hiilinieluja. Toimenpiteille ei olla kuitenkaan asettamassa määrällisiä tavoitteita.
    Maankäyttösektori palasi viime vuonna ennakkotietojen mukaan nettonieluksi. Muutokseen vaikuttivat erityisesti pienentyneet hakkuumäärät.
    Maankäyttösektori palasi viime vuonna ennakkotietojen mukaan nettonieluksi. Muutokseen vaikuttivat erityisesti pienentyneet hakkuumäärät. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Metsäpolitiikka
    1.6.202415:00
    Eino Haase

    Maa- ja metsätalousministeriö kertoo tiedotteessaan valmistelevansa metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseen uutta toimenpidepakettia.

    Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseen tähtäävän toimenpidepaketin lähtökohtana on ministeriön mukaan maankäyttösektorin eli maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön nettonielun kehitystä koskevan tilannekuvan muutos.

    Viime tammikuussa Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisemasta raportista esimerkiksi selvisi, että vuonna 2020 tehty ennuste hiilinielujen kehityksestä vuoteen 2035 mennessä on osoittautunut liian optimistiseksi.

    ”Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen toimenpidepaketti vauhdittaa osaltaan maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman toimeenpanoa”, sanoo luonnonvara- ja vesitalousyksikön päällikkö, luonnonvaraneuvos Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Tuleville toimenpiteille ei ole kuitenkaan asetettu määrällistä tavoitetta, vaan tarkoituksena on esittää lisää keinoja metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseksi, toimenpiteiden oikea-aikaisuuden kehittämiseksi sekä metsien elinvoimaisuuden turvaamiseksi.

    Toimenpidepaketin valmistelu pohjautuu hallitusohjelman kirjauksiin, joissa käsitellään kansallista metsästrategiaa sekä hiilinieluja ja metsien kasvua vahvistavien toimien jatkamista. Paketti ja sen vaikutusarvio on tarkoitus julkaista syksyllä.

    Lisää aiheesta
    •  Maankäyttösektori palasi viime vuonna nettonieluksi, mihin vaikuttivat ennakkotietojen mukaan edellisvuodesta noin yhdeksällä prosentilla pienentyneet hakkuumäärät. Kuvassa metsähakkuualue Suomussalmella vuonna 2019. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Ympäristö | Maankäytöstä tuli jälleen hiilinielu, kiitos vähentyneiden hakkuiden

    • Metsäkatoasetus kieltää lihakarjan laiduntamisen alueella, jolta on kaadettu metsää laitumen tieltä.

      Metsäpolitiikka | Metsäkatoasetuksen tulkintaan liittyy paljon epävarmuuksia – toimijat eivät vieläkään pysty varautumaan tuleviin velvoitteisiin

    • Hallitus saa vastattavakseen vuoden viidennen välikysymyksen.

      Politiikka | Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto vaativat välikysymyksessään hallitukselta vastauksia epäonnistuneesta luonto- ja ilmastopolitiikasta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin