• Metsäasiantuntijat ja metsäteollisuus neuvottelusopuun

    Kolme arkipyhäviikon lauantaita muuttuu työpäiviksi.
    Metsäteollisuus ry:n neuvottelut jatkuvat edelleen muun muassa mekaanisen metsäteollisuuden ja toimihenkilösopimusten osalta.
    Metsäteollisuus ry:n neuvottelut jatkuvat edelleen muun muassa mekaanisen metsäteollisuuden ja toimihenkilösopimusten osalta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    27.5.201622:00
    Juha Kaihlanen

    Metsäalan Asiantuntijat (Meto) ja Metsäteollisuus ry pääsivät sopuun tänään perjantaina metsäteollisuuden palveluksessa olevien noin 1 300 metsäasiantuntijan kilpailukykysopimuksesta.

    Metolaiset toimivat pääasiassa puunhankinnassa.

    Uusi työehtosopimus tulee voimaan 1.2.2017.

    Sovitussa mallissa paikallisen sopimisen mahdollisuus korostuu. Ratkaisussa on mahdollista sopia yrityskohtaisesti yhdysmiehen kanssa työajan pidennyksestä, Meton tiedote kertoo.

    Työajanpidennys toteutetaan muuttamalla kolme arkipyhäviikon lauantaita työpäiviksi. Paikallisesti voidaan sopia myös muista järjestelyistä, jotka pidentävät työaikaa keskimäärin 24 tunnilla vuodessa, Metsäteollisuus ry kertoo verkkosivuillaan.

    Mikäli työmarkkinajärjestöt toteavat kesäkuun alussa, ettei kilpailukykysopimusta synny, sopimus metsäasiantuntijoiden ja metsäteollisuuden välillä raukeaa.

    Metsäteollisuus ry:n omat neuvottelut jatkuvat edelleen muun muassa mekaanisen metsäteollisuuden ja toimihenkilösopimusten osalta.

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    työehtosopimus
    Meto
    kilpailukykysopimus
    metsäasiantuntijat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle