• Turvemaille suunnitteilla terveyslannoituksia selvästi enemmän kuin viime vuonna – taustalla Kemeran muutokset

    Elokuun loppuun mennessä terveyslannoituksia oli suunniteltu tehtäväksi Kemera-tuella 1,5 miljoonan euron arvosta, eli 15 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
    Kemera-tuen laajeneminen keväällä koski vain turvemaiden tuhkalannoituksia. Muut terveyslannoituksia koskevat säädökset pysyivät ennallaan.
    Kemera-tuen laajeneminen keväällä koski vain turvemaiden tuhkalannoituksia. Muut terveyslannoituksia koskevat säädökset pysyivät ennallaan. Kuva: Jussi Partanen
    Metsä
    13.10.202016:22
    Elina Lampela

    Turvemaille on suunniteltu tänä vuonna terveyslannoituksia selvästi edellisvuotta enemmän, kertoo Suomen metsäkeskus. Turvemaiden osuus terveyslannoituksista on noussut 41 prosenttiin, kun edellisvuonna turvemailla tehtiin noin kolmannes kaikista terveyslannoituksista.

    Hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen Metsäkeskuksesta arvioi, että kasvuun on vaikuttanut osaltaan tuhkalannoituksen tukiehtojen laajeneminen keväällä.

    ”On todennäköistä, että se on lisännyt tuhkalla toteutettavia turvemaiden terveyslannoituksia. Kemera-lain asetusmuutos tuli voimaan kuitenkin sen verran myöhään tänä vuonna, että sen mahdolliset vaikutukset näkyvät paremmin ensi vuoden terveyslannoituksissa. Kokonaisuudessaan terveyslannoitusten määrän kasvu on ollut vielä maltillista”, Niskanen sanoo.

    Metsäkeskus on voinut myöntää toukokuun alusta lähtien Kemera-tukea entistä useampiin turvemaiden tuhkalannoituksiin. Tukiehdot muuttuivat niin, että tuen hakijan ei tarvitse enää erikseen osoittaa lannoitusalueen puustossa olevan havaittavia kasvuhäiriöitä, neulasten värivikoja tai ravinnepuutosta.

    Tuhkalannoituksen tukea voi saada turvemaille, jotka ovat ravinteisuudeltaan vähintään puolukkaturvekankaita. Tällaisilla kasvupaikoilla puuston kasvua on mahdollista vielä parantaa tuhkalannoituksella, joten kohde on määräaikaisen Kemera-lain mukaan rahoituskelpoinen. 

    ”Tuhkalannoitus lisää puuston kasvua 2–3 kuutiometriä hehtaaria kohden vuosittain ja lannoituksen vaikutus kestää neljännesvuosisadan ajan tai pitempään”, Niskanen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    terveyslannoitus
    turvemaat
    Kemera-tuki
    tuhkalannoitus
    Suomen metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle