• Kalastajat innostuivat pätkäluvista, koska luvat kallistuivat

    Metsähallituksen mukaan viikon tai päivän kalastusluvat ovat nousseet ennätyssuosioon.
    Kalastuslupa jää monelta yhä hankkimatta.
    Kalastuslupa jää monelta yhä hankkimatta. Kuva: Roni Rekomaa
    Metsä
    18.7.201909:18
    STT

    Lyhyiden, vain viikon tai vain päivän voimassa olevien kalastuslupien suosio on kasvanut ennätyssuureksi. Metsähallituksen mukaan lyhyiden kalastuslupien suosio on kasvanut samalla, kun vuoden voimassa olevien kalastuslupien suosio on hiipunut. Lyhyitä kalastuslupia on ostettu erityisesti sen jälkeen, kun eduskunta päätti nostaa kalastusluvan eli kalastonhoitomaksun hintaa.

    Metsähallituksen mukaan kalastuslupia on myyty tänä vuonna yhteensä jo noin 170 000 kappaletta, mikä on ennätyksellisen suuri määrä tässä vaiheessa vuotta. Eniten myydään yhä vuoden voimassa olevia kalastuslupia. Vuosiluvan hinta on 45 euroa, viikkoluvan 15 euroa ja päiväluvan kuusi euroa.

    Kaikkien 18–64-vuotiaiden on hankittava kalastuslupa, jos he kalastavat vieheellä tai pyydyksellä tai ravustavat. Tutkimusten perusteella on kuitenkin arvioita, että suuri osa jättää luvan hankkimatta.

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    kalastusluvat
    Metsähallitus
    kalastonhoitomaksu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle