• Hintaero Suomen puuhun tuntuu hurjalta - liikenisikö lisäeuroja kotimaiseenkin kuituun

    Ruotsissa puukauppaa vauhditettiin hinnankorotuksella.
    Kuitupuusta metsänomistajille maksettu hinta on viime viikoina pikemminkin laskenut kuin noussut. Koko maan keskiarvohinnat liikkuvat 20-21 euon tietämillä kuutiolta.
    Kuitupuusta metsänomistajille maksettu hinta on viime viikoina pikemminkin laskenut kuin noussut. Koko maan keskiarvohinnat liikkuvat 20-21 euon tietämillä kuutiolta. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Puukauppa
    24.8.202210:37
    Kommentti
    Mia Jouslehto

    Puun hinnoista on ollut kova poru koko käynnissä olleen kuuman saha- ja sellusuhdanteen ajan. Energiakriisi lisää puun kysyntää, mutta silti puun kotimaiset hinnat eivät ole juuri nousseet, vaan suhdannehyödyn on kuitannut teollisuus.

    Kun puun tuonnista katosi Venäjän osuus, kotimaan ja koko Itämeren-altaan puulle on yhä enemmän kysyntää. Tuonti Baltiasta ja Ruotsista paikkaa kysyntäpiikkiä yhä niin paljon, että teollisuuden ei toistaiseksi ole tarvinut nostaa Suomessa metsänomistajille maksattavia hintoja.

    On helpompi maksaa paljon pienemmistä, mutta kriittisistä lisäeristä ulkomaille kuin maksaa lisäsiivu isolle joukolle suomalaismetsänomistajia.

    Ruotsissa yksi metsäyhtiö on jo ilmoittanut selvästä hinnankorotuksesta puukaupan vauhdittamiseksi. Meillä metsänomistaja tuijottaa yhä tukin hintaa, kun kuidussa voisi olla suhteellisesti paljon enemmän nousuvaraa.

    Syksy näyttää liikahtaako käsi kaasukahvalla, ja vauhdittuuko puukauppa. Euro on metsässäkin hyvä konsultti.

    Lue lisää:

    Energiakriisi kiritti Baltian puun hintoja ‒ kuidusta maksetaan nyt moninkertaista hintaa Suomeen verrattuna ja silti puuta virtaa Pohjolaan

    Artikkelin aiheet
    puumarkkinat
    puun hinta
    puukauppa
    energiakriisi
    metsänostos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen