Ympäristöjärjestö Greenpeace nosti perjantaina jälleen esille sen, että Metsähallituksen Metsätalous Oy olisi hakkauttanut arvokasta luonnonmetsää Suomussalmen Näljängässä. Yhtiö oli seurannut hakatun puun päätymistä metsäteollisuuden käyttöön.
Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula ihmettelee vanhan asian nostamista uudelleen keskusteluun.
”Iso Kaupinvaaran alueella oli jo aiemmin hakkuita, joista ympäristöjärjestöt antoivat kriittistä palautetta. Otimme palautteen nöyrästi vastaan, teimme alueella laji-inventoinnin ja sen jälkeen pieniä tarkennuksia leimikkosuunnitelmaan. Uhanalaisten lajien esiintymiä jätettiin leimikoiden ulkopuolelle”, hän kertaa.
Kaupinvaaran metsä oli Kumpulan mukaan 140–150-vuotiasta. Keskiboreaalisella vyöhykkeellä vanhan metsän ikäraja on 140 vuotta, mutta Kumpula tähdentää, että myös lahopuun määrän on ylitettävä minimiraja, ennen kuin kohde voidaan tulkita vanhaksi metsäksi.
”Hakattu metsä ei täyttänyt luonnonmetsän eikä vanhan metsän kriteerejä. Esimerkiksi lahopuuta oli reilusti alle 20 kuutiota hehtaarilla, kun raja on 40 kuutiota”, Kumpula kuvailee.
Kaikkiaan 22 hehtaarin hakkuusta 8,5 hehtaaria tehtiin poimintana, jolloin paikalle jäi metsää, jossa eliöstöllä on paremmat mahdollisuudet säilyä kuin hakkuuaukolla.
Greenpeacen mukaan Kaupinvaaran metsässä oli runsas uhanalaisten lintujen, sammalien ja jäkälien lajisto.
“Orpon hallitus epäonnistui vanhojen metsien suojelussa keväällä ja jätti vastuun metsäyhtiöille. Tässä nähdään tulos. Arvokkaita luonnonmetsiä uhkaa päätyä hakkuisiin eivätkä metsäyhtiöt ole toistaiseksi suostuneet kieltäytymään puun ostamisesta luonnonmetsistä”, Greenpeacen metsäasiantuntija Matti Liimatainen huomauttaa tiedotteessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
