• Ympäristöjärjestöt valittivat korkeimpaan hallinto-oikeuteen valtioneuvoston ilmastotoimista

    Ympäristöjärjestöt Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto haluavat viedä valtioneuvoston oikeuteen, koska niiden mukaan sen ilmastotoimet ovat riittämättömiä.
    Useat ympäristöjärjestöt osoittivat marraskuussa mieltään Eduskuntatalon edustalla samaan aikaan, kun hallitus vastasi välikysymykseen EU:n ennallistamisasetusehdotuksesta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Useat ympäristöjärjestöt osoittivat marraskuussa mieltään Eduskuntatalon edustalla samaan aikaan, kun hallitus vastasi välikysymykseen EU:n ennallistamisasetusehdotuksesta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Metsä|Ympäristö
    28.11.202210:28
    STT–

    Järjestöt ovat jättäneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) hallintovalituksen, joka koskee valtioneuvoston eduskunnalle antamaa ilmastovuosikertomusta. Järjestöjen mukaan vuosikertomuksesta puuttuvat lisätoimet hiilinieluvajeen korjaamiseksi.

    Järjestöt vaativat, että päätös ilmastovuosikertomuksen antamisesta kumotaan ja asia palautetaan uuteen valmisteluun.

    ”Hiilinielun romahdus on aiheuttanut tilanteen, jossa ilmastolain mukaisilta ilmastosuunnitelmilta on pudonnut pohja, eikä niiden sisältämillä toimilla enää päästä ilmastolain mukaisiin tavoitteisiin. Ympäristöjärjestöt näkevät, että valtioneuvosto on lainvastaisesti laiminlyönyt velvollisuuttaan käynnistää menettely lisätoimista päättämiseksi ja suunnitelmien päivittämiseksi”, järjestöt sanovat.

    KHO päättää myöhemmin, ottaako se valituksen käsiteltäväkseen. Jos oikeudenkäynti toteutuu, se on Suomessa ensimmäinen laatuaan.

    Uusi ilmastolaki astui voimaan kesällä. Valtioneuvoston lokakuun lopulla eduskunnalle antama ilmastovuosikertomus on ensimmäinen sen aikana.

    ”Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä on tärkeää hakea tuomioistuimelta linjausta siitä, toimiiko ilmastotoimien edistymisen seuranta ja päivittäminen siten, kuten sen on lain mukaan ja eduskunnan kannanottojen valossa tarkoitus toimia. Samalla kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa vaaditaan ilmastotoimien tehokkaampaa toteuttamista oikeusteitse”, järjestöt sanovat.

    Artikkelin aiheet
    ilmastotoimet
    oikeusprosessi
    ympäristöjärjestöt
    ilmastolaki
    valtioneuvosto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä