• Noutaja on korvaamaton apu sorsajahdissa – ilman koiraa voi olla hankala löytää ammuttua lintua

    Toimivan metsästyskoiran noutajasta tekee se, että koiralla on sekä pyyteetön halu etsiä riistaa että kyky tehdä saumatonta yhteistyötä ohjaajan kanssa.
    Tilaajalle
    Heli Siitari kouluttaa työkseen noutajia ja niiden omistajia Kangasniemen Kutemajärvellä
    Heli Siitari kouluttaa työkseen noutajia ja niiden omistajia Kangasniemen Kutemajärvellä Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    13.8.202309:00
    Eija Vallinheimo

    Noutajat ovat erittäin suosittuja koirarotuja sekä Suomessa että maailmalla. Labradorinnoutaja on ollut vuodesta 2009 alkaen Suomen suosituin koirarotu.

    Noutajia on perhe-, lemmikki- ja työkoirina, mutta kaikki noutajat on alun perin jalostettu metsästyskäyttöön. Noutajat ovat erikoistuneet vesilintujen talteenottoon ampumisen jälkeen.

    Väsymättä koirat etsivät linnut peitteisestäkin maastosta, josta se ihmisen olisi lähes mahdotonta löytää.

    Heli Siitari kouluttaa työkseen noutajia ja niiden omistajia Kangasniemen Kutemajärvellä.

    Hän on metsästänyt omien noutajiensa kanssa aktiivisesti pari vuosikymmentä ja tuomaroinut noutajien kokeita niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa. Hän on myös noutajien taipumuskokeen, working testin ja A-kokeen ylituomari.

    Siitarin koulutusten päämäärä on selkeä: luoda noutajasta toimiva ja monipuolinen metsästyskoira.

    Hänen mielestään noutajien suosio perustuu siihen, että ne haluavat tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa.

    "Noutajat poikkeavat siinä suhteessa selvästi vaikkapa ajavista koirista, jotka luonnostaan työskentelevät paljon itsenäisemmin. Noutajat haluavat yleensä aina miellyttää ohjaajaansa ja niillä on kova työmotivaatio. Siksi koiria käytetään myös paljon virkakoirina esimerkiksi tullissa, poliisissa ja rajavalvonnassa", Siitari kertoo.

    "Ihmiset hakeutuvat monesta syystä meidän koulutuksiimme. Moni tulee siksi, että on ottanut ensimmäisen noutajansa ja haluaa kouluttaa koirastaan pätevän metsästyskoiran."

    ”Yleensä koira osaa tehdä työtään hyvinkin itsenäisesti ilman koulutustakin, mutta silloin sitä voi olla vaikea ohjata tai saada esimerkiksi pois maastosta." Heli Siitari

    Koulutusta tarvitaan Siitarin mukaan siihen, että koira osaa pysähtyä tarvittaessa ja osaa ottaa ohjaajan antaman suunnan. Näin koira pystyy etsimään mahdollisimman tehokkaasti esimerkiksi haavakkolinnun.

    ”Lintu löytyy silloinkin, kun koira ei ole nähnyt mihin lintu putoaa, mutta joku toinen on nähnyt putoamisalueen", Siitari valistaa.

    Kaikki koulutettujen noutajien omistajat eivät välttämättä itse metsästä, mutta moni käy mielellään auttamassa koiriensa kanssa vesilinnustajia ympäri Suomen.
    Kaikki koulutettujen noutajien omistajat eivät välttämättä itse metsästä, mutta moni käy mielellään auttamassa koiriensa kanssa vesilinnustajia ympäri Suomen. Kuva: Johanna Kokkola

    Siitarin vetämissä pentukoulutuksissa keskitytään yleensä aluksi siihen, miten pystytään lujittamaan omistajan ja koiran suhdetta.

    "Se on tärkeää, jotta yhdessä työskentely on luontevaa ja mukavaa. Varsinainen metsästyskoulutus aloitetaan yleensä noin vuoden ikäisenä."

    Aika usein käy niin, että nälkä kasvaa syödessä. Ohjaaja innostuu niin paljon, että aloittaa metsästyksen itse tai jatkaa koiran kouluttamista aina vaativiinkin kokeisiin saakka.

    Kaikki koulutettujen noutajien omistajat eivät välttämättä itse metsästä, mutta moni käy mielellään auttamassa koiriensa kanssa vesilinnustajia ympäri Suomen.

    "Noutajat ovat korvaamaton apu sorsametsästäjille. Suomen noutajakoirajärjestön noutajapörssistä koirattomat metsästäjät löytävät avuksi koiria sorsametsälle. Nykyään koirien tärkeydestä ollaan onneksi yhä tietoisempia ja metsästäjät tietävät, mitä taitavat noutajat osaavat tehdä", Heli Siitari toteaa.

    Metsästyskoiran suojaaminen

    Koiraa ei tulisi käyttää muuhun kuin haavoittuneiden lintujen etsintään ja noutoon.

    Pidättäydytään kypsentämättömien saalieläimen osien antamisesta metsästyskoirille.

    Kiinnitetään erityistä huomiota siihen, etteivät koirat pääse syömään tai pureskelemaan saaliseläimiä tai itsestään kuolleita eläimiä. Seurataan koiran terveyttä mahdollisten lintuinfluenssaoireiden varalta.

    Koirille ei tulisi antaa kypsentämättömiä saalislintujen osia tai lihaa.

    On hyvä huolehtia, että koirat eivät pääse syömään tai pureskelemaan saaliseläimiä tai itsestään kuolleita lintuja tai muita eläimiä.

    Jos lemmikki on päässyt riepottelemaan tai syömään kuollutta tai sairastunutta luonnonlintua ja lemmikin yleisvointi heikkenee, on syytä hakeutua eläinlääkärin hoitoon.

    Jos koira on selvästi tahrinut itsensä linnun ulosteisiin, on se hyvä pestä huolellisesti ja on huolehdittava omasta henkilösuojauksesta lemmikkiä pestäessä.

    Lähde: THL ja Ruokavirasto

    Lisää aiheesta
    • Toisille harrastus, toisille intohimo, opittua ja luontaista. Sari Pitkänen, Riesu, Juho Pitkänen ja Neppi nauttivat joka hetkestä sorsajärvellä.

      Vastuullinen vesilinnustaja käyttää apunaan noutavaa koiraa – se löytää saaliin tiheästäkin kaislikosta

    • Sari Pitkäsen ja Riesun välillä vallitsee keskinäinen luottamus. Se on tärkeää metsästettäessä koiran kanssa.

      Noutaja on luotettava apulainen – ”Koirasta näkee, että se tykkää siitä mitä se tekee”

    • Mira Tuhkasen ja Aapo Oinosen mielestä eräpäivän parasta antia oli metsästyskoirarotujen esittely. Rapsutuksista nauttii karkeakarvainen saksanseisoja Laajanluovin Unelma.

      Sorsajahdin aloituspäivän pitäminen vapaapäivänä sai kannatusta koululaisten eräpäivässä

    • Homekoira voi tunnistaa liki parikymmentä erilaista homelajia.

      Katso Kantrin video: "Noutaja on kätteenkäypä homekoira"

    • Metsästyslinjainen kolmivuotias labradorinnoutaja Milo (vas.) ja nelivuotias näyttelyuros Erno (oik.). Labradorinnoutajakerho ry:n sihteeri Lotta Vuorinen harjoittelee metsästyslinjaisten koirien kanssa noutotehtäviä ja käy metsällä ja ei-metsästyslinjaisten kanssa pääasiassa näyttelyissä.

      Lemmikit | Kiinnostus metsästys- ja työlinjaisia koiria kohtaan on kasvussa vaikka suuntaus ei miellytä kaikkia: "Ei agilityn harrastamiseen vaadita metsästysominaisuuksia"

    Artikkelin aiheet
    noutaja
    labradorinnoutaja
    metsästyskoiran koulutus
    sorsastus
    Heli Siitari
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle