• Kuljetukset Kemiin kiihtyvät – uusi tehdas alkaa niellä puuta ensi viikosta lähtien

    Tehtaan puukentällä raaka-aineen siirtämisestä vastaava tekoäly kävi esikoulun Saksassa, Kemissä odottaa käytännön koulutus.
    Tilaajalle
    Puukentän portaalinosturin nostokouria käytetään aluksi manuaalisesti. Työntekijät opettavat tekoälyä toimimaan erilaisissa olosuhteissa. Puutavaran vastaanotto käynnistyy ensi viikolla.
    Puukentän portaalinosturin nostokouria käytetään aluksi manuaalisesti. Työntekijät opettavat tekoälyä toimimaan erilaisissa olosuhteissa. Puutavaran vastaanotto käynnistyy ensi viikolla. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    31.3.202312:25
    Suvi Jylhänlehto
    Kemi

    Ensi viikosta alkaen puuta alkaa virrata Metsä Groupin uudelle biotuotetehtaalle, jota rakennetaan parhaillaan Kemissä.

    Päivittäin käsiteltävän puumäärän suuruudesta saa jotain osviittaa, kun näkee, millaisella laitteella puuta nostetaan junien vaunuista ja rekkojen lavoilta.

    Kyseessä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, automaattinen puukentän portaalinosturi, jonka avulla pöllit siirtyvät tehokkaasti kohti kuorimoa.

    Nostokourien käyttö alkaa manuaalisesti, mutta pikkuhiljaa työ siirtyy koneiden tehtäväksi.

    ”Tekoäly on käynyt Saksassa esikoulun. Nyt se siirtyy täällä ala-asteelle”, biotuotetehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johansson kuvaili tiistaina, kun media pääsi vierailemaan tehtaan työmaalla.

    Työntekijät opettavat tekoälyä toimimaan esimerkiksi erilaisissa sääoloissa.

    Parhaillaan tehdastyömaalla asennettaan putkistoja, joissa kulkee muun muassa vettä, kemikaaleja, ilmaa sekä sähkö- ja tietoliikennekaapeleita.
    Parhaillaan tehdastyömaalla asennettaan putkistoja, joissa kulkee muun muassa vettä, kemikaaleja, ilmaa sekä sähkö- ja tietoliikennekaapeleita. Kuva: Kai Tirkkonen

    Tehtaan koekäyttö on jo alkanut. Varsinaisesti se käynnistyy alkusyksystä, jolloin myös vanha tehdas pysähtyy. Täydessä tuotannossa biotuotetehdas on vuoden päästä käynnistyksestä.

    Puunkäyttö Kemissä

    Kemin biotuotetehdas käyttää puuta 7,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

    Päivässä tehdas käyttää 20 500 kuutiometriä. Se vastaa noin 170:ää rekkakuormaa ja 9:ää täyttä junakuormaa.

    Nykyinen tehdas käyttää 3 miljoonaa kuutiometriä, joten vuotuinen puunkäyttö lisääntyy 4,5 miljoonaa kuutiometriä.

    Puun käytön lisäyksestä noin miljoona kuutiometriä tuodaan Ruotsista ja 3,5 miljoonaa kuutiometriä Pohjois-Suomesta.

    Kemin puunhankinta-alue laajenee Kainuuseen ja Keski-Pohjanmaalle.

    Puuvarantojen nosto on parhaillaan käynnissä ja siinä on Kemin puunhankinnan piiripäällikön Jarkko Parpalan mukaan onnistuttu.

    ”Olemme positiivisen toiveikkaita, että starttiin on hyvät varastot”, hän kommentoi.

    Varannolla yhtiö tarkoittaa pystyssä olevaa metsää, josta on sovittu puukaupat ja varastolla pinossa olevaa puuta.

    Kemissä käytettävä puu tulee nykyisin Oulun, Koillismaan ja Lapin alueilta. Nyt hankinta-alue laajenee Kainuuseen ja Keski-Pohjanmaalle.

    Vaalaan sekä Suomussalmen Pesiökylään on rakennettu uudet terminaalit.

    Valtaosa tehtaan käyttämästä puusta tulee leimikoilta, joissa tehdään kohteen ensimmäinen tai toinen harvennus, piiripäällikkö Jarkko Parpala kertoo.
    Valtaosa tehtaan käyttämästä puusta tulee leimikoilta, joissa tehdään kohteen ensimmäinen tai toinen harvennus, piiripäällikkö Jarkko Parpala kertoo. Kuva: Kai Tirkkonen

    Median edustajat pääsivät vierailemaan Keminmaan Törmässä reilun neljän hehtaarin harvennusleimikolla, jonka puusto on hieman alle 40-vuotiasta.

    ”Tämäntyyppisessä metsässä piilee Pohjois-Suomen potentiaali”, Parpala toteaa.

    Kemiin puu tulee 60-prosenttisesti nuorehkoilta harvennuskohteilta. Pohjois-Suomessa on runsaasti 1960–80-luvuilla viljeltyjä metsiä.

    Pääjohtaja Ilkka Hämälä totesi omassa esityksessään, että yhtiö ei ole kiinnostunut ostamaan puuta vanhoista metsistä.

    Lisää aiheesta
    • Metsä Group valmistaa ihmisten hyvinvoinnin kannalta tarpeellisia tuotteita kustannustehokkaasti, pääjohtaja Ilkka Hämälä linjaa.

      Metsäteollisuus | Metsä Groupin Hämälä spekuloi sellutehtaiden pudotuspeliä: ”Meillä ei ole tarkoitus olla heikoimpien joukossa”

      Tilaajalle

    Metsä Group esitteli uuden visionsa niin sanotusta uudistavasta metsätaloudesta, jonka mukaan yhtiö asettaa tavoitteeksi luonnon tilan vahvistamisen vuoteen 2030 mennessä.

    ”Seuranta ja mittaaminen on tärkeää koko toimialalla”, johtava luontoasiantuntija Timo Lehesvirta totesi ja kutsui sidosryhmät yhteistyöhön.

    Koko toimiala tarvitsee mittareita, joiden avulla metsäluonnon tilaa pystytään seuraamaan, johtava luontoasiantuntija Timo Lehesvirta painottaa.
    Koko toimiala tarvitsee mittareita, joiden avulla metsäluonnon tilaa pystytään seuraamaan, johtava luontoasiantuntija Timo Lehesvirta painottaa. Kuva: Kai Tirkkonen

    Keskeiset toimenpiteet monimuotoisuuden turvaamiseksi pitävät sisällään muun muassa puulajiston monipuolistamisen ja lahopuuston lisäämisen. Lisäksi esimerkiksi metsien ikäluokkarakenne säilytetään monipuolisena ja turvemaiden vesiensuojelua kehitetään.

    Jo nyt yhtiö jättää harvennuksilla pystyyn kaikki raidat, pihlajat, lepät ja muut puulajit, joita ei teollisesti hyödynnetä.

    ”Soveltuville kohteille pyritään suosittelemaan sekaviljelyä”, metsäasiantuntija Anni Väisänen Kainuun puunhankinnasta kertoo.

    Väisäsen mukaan jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehdään soveltuvilla kohteilla metsänomistajan toiveesta.

    Metsä Group on laajentanut Kemin tehtaan puunhankintaansa Kainuuseen, jossa työskentelee muiden muassa metsäasiantuntija Anni Väisänen.
    Metsä Group on laajentanut Kemin tehtaan puunhankintaansa Kainuuseen, jossa työskentelee muiden muassa metsäasiantuntija Anni Väisänen. Kuva: Kai Tirkkonen

    ”Varsinkin turvemailla on järkevää miettiä, mennäänkö jaksollisella kasvatuksella vai poimintahakkuilla. Voimallinen uudistaminen on kallista ja aiheuttaa päästöjä, minkä vuoksi jatkuva kasvatus on siellä potentiaalisinta”, Parpala täydentää.

    Lisää aiheesta
    • Metsä Group tarjoaa jäsentensä kevään puukauppoihin takuuhintaa ja vähintään euron bonusta kuutiometriltä.

      Metsäteollisuus | Metsä Group vauhdittaa puukauppaa bonuseurolla ja takuuhinnalla

      Tilaajalle
    • Kemiin syyskesällä valmistuva Metsä Groupin biotuotetehdas lisää puun käyttöä 4,5 miljoonaa kuutiometriä, kun tehdas pääsee täyteen vauhtiin. Ruotsista puumäärästä on tarkoitus hankkia miljoona kuutiometriä. Kuva on otettu tehdastyömaalta joulukuun lopussa.

      Metsäteollisuus | Puun tarjonnan niukkuus nostaa hintoja Itämeren alueella

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuuden tuotantolaitosten puuperäistä hiilidioksidia ei vielä juurikaan hyödynnetä raaka-aineena fossiilisia materiaaleja korvaavissa kemianteollisuuden tuotteissa.

      Metsäteollisuus | Metsä Group tähtää uuteen miljardiluokan biotuoteliiketoimintaan − selvittää Fortumin kanssa metsäteollisuuden sivuvirtana syntyvän hiilidioksidin hyödyntämistä

    • Kemin biotuotetehtaan on määrä valmistua tämän vuoden kolmannella neljänneksellä.

      Metsäteollisuus | Molemmat Kemin tehdastyömaalla menehtyneet olivat itäeurooppalaisia ‒ Metsä Fibre tilasi selvityksen turvallisuusjohtamisesta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa