• Kommentti: Telttailua vai villiä telttailua? Kielen ilmaisut paljastavat kulttuurien suhteen maastoelämään

    Saksankielisissä maissa puhutaan ”villistä telttailusta”, kun se tapahtuu muualla kuin leirintäalueella. Suomessa sama asia on – no, telttailua.
    Suomessa sieniä saa poimia vapaasti, mutta monessa muussa maassa sienestystä ja marjastusta säädellään aluekohtaisesti.
    Suomessa sieniä saa poimia vapaasti, mutta monessa muussa maassa sienestystä ja marjastusta säädellään aluekohtaisesti. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä
    6.5.202113:56
    Heli Virtanen & Henrik Hohteri

    Jokamiehenoikeuksia hehkutetaan koulun alaluokilta lähtien. Toisaalta joka syksy kerrotaan maanomistajista, jotka kyseenalaistavat kaupallisen, usein kasvustoa vahingoittavan marjanpoiminnan.

    Jo nämä kaksi näkökulmaa luovat mielikuvaa siitä, että suomalaiset jokamiehenoikeudet ovat poikkeuksellinen asia. Sitä ne ovatkin koko maailman mittakaavassa.

    Kuitenkin Suomen naapurimaissa Ruotsissa, Norjassa ja Virossa luonnossa saa toimia jopa vapaammin kuin täällä. Venäjällä yksityismetsiä ei ole, mutta sielläkin kulkeminen valtion metsissä on sallittua.

    Sen sijaan jo Tanskassa liikkumista säädellään tarkasti, samoin muualla Euroopassa Tanskasta etelään päin.

    Myös huolet jokamiehen­oikeuksien haitoista koetaan maailmalla toisin kuin meillä. Monissa maissa suurimman uhkakuvan aiheuttaa tuli, joka riistäytyy maastossa kulkevien nuotioista ja savukkeista laajoiksi tuhoiksi.

    Viestittelimme tätä juttua varten eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvalloissa asuvien ystäviemme kanssa.

    Kielen ilmaisut paljastavat kulttuurien suhteen maastoelämään. Saksankielisissä maissa puhutaan ”villistä telttailusta”, kun se tapahtuu muualla kuin leirintäalueella. Suomessa sama asia on – no, telttailua.

    Sveitsiläiset liikkuvat luonnossa tottuneesti, ja monet perheet tekevät patikkaretkiä joka sunnuntai. Sääntely on kuitenkin tarkkaa. Reitiltä ei saa poiketa ja jos poimii sieniä, ne pitää viedä tarkastuspisteeseen.

    Skotlannissa oikeudet ovat Britannian laajimmat. Työkaveri, jolla on sikäläinen puoliso, kertoi maanomistajien kuitenkin suhtautuvan kulkijoihin karsaasti. Monet metsät on aidattu piikkilangalla.

    Yhdysvallat osoittautui luonnossa liikkujan kannalta pelottavimmaksi paikaksi.

    Siellä yksityismailla ei pääsääntöisesti saa liikkua. Joissain osavaltioissa, kuten Vermontissa, se kuitenkin on luvallista, ellei asiaa ole erikseen kielletty kyltillä. ”En kyllä itse menisi siltikään, ellen olisi paikallinen ja asiasta aivan satavarma”, Yhdysvalloissa pitkään asunut kertoi.

    Kantarelleja hän oli poiminut valtion metsästä puolisalaa, koska ei ollut ollut varma, oliko se kyseisessä metsässä sallittua.

    Artikkelin aiheet
    jokamiehenoikeudet
    telttailu
    luonto
    kulttuurierot
    Eurooppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio