• MTK:n Tiirola EU:n hiilinielulaskelmista: "Ei biologian kanssa mitään tekemistä"

    Euroopan komissio ei rajoita meidän hakkuita, kaikki on kotikutoista, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Tiirola sanoo.
    Mikko Tiirola.
    Mikko Tiirola. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    24.5.201909:00
    Maria Pohjala

    Metsien hiilinielun vertailutason määrityksessä on kyse "täysin poliittisesta prosessista, jolla ei ole biologian kanssa mitään tekemistä", MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola painottaa.

    "Tähän poliittiseen hiilinieluun voidaan vaikuttaa hakkuiden lisäksi lisäämällä puurakentamista ja vauhdittamalla metsien kasvua. Miljoona mottia lisäkasvua lannoittamalla maksaa noin 20 miljoonaa euroa, mutta miljoona mottia puunkäyttöä lisää tuo kansantalouteen 242 miljoonan euron arvonlisän. Tämä talousvaikutus jätetään jatkuvasti marginaaliin", hän ihmettelee.

    Tiirolan mielestä keskustelu hiilinieluista ja niiden laskennasta on osoittanut, että Suomella pitää olla Brysselissä osaavia ja aktiivisia europarlamentaarikkoja, joille kansallinen etu on tärkeää. Uudet mepit valitaan EU-vaaleissa ensi sunnuntaina.

    "Kansallinen etu on saada mahdollisimman hyvä vertailuluku. Näin toimivat kaikki muut maat, mutta meidän ympäristölobbaus ja sitä tukevat tutkijat sahaavat Suomen omaa oksaa", Tiirola viittaa Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikön Sampo Soimakallion arvioihin metsien hakkuista.

    Soimakallion arvioiden mukaan Suomen hakkuut ovat ylimitoitettuja, eikä sen takia ole varmuutta, hyväksyykö Euroopan komissio Suomen hiilinielulaskelmat.

    Tiirola kummastelee myös väitteitä, joiden mukaan EU olisi rajoittamassa Suomen hakkuita. "Komissio ei rajoita meidän hakkuita, kaikki on kotikutoista", hän sanoo.

    Lue myös: EU ei päätä jäsenmaiden hakkuumääristä – "Komissio ei sanele jäsenmaille, montako puuta metsässä tulee olla pystyssä"

    Artikkelin aiheet
    hiilinielu
    MTK
    metsät
    Euroopan unioni
    metsähakkuut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio