• Yösuunnistus haastaa kovankin kuntoilijan

    Syksyn pimeys ei vähennä kuntoiluväen intoa lähteä metsään. Suunnistus otsalampun valossa haastaa kokeneenkin kartanlukijan ja rauhoittaa rämäpäisen rymyäjän. Pimeyden voittaminen palkitsee.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä
    19.10.201309:00
    MT toimitus

    SIPOO (MT) Kun syksyllä ilta pimenee, on aika kaivaa otsalamppu naftaliinista ja suunnata kuntorasteille.

    Keski-Uusimaa-rastit houkutteli lokakuisena arki-iltana Sipoon Söderkullaan satakunta innokasta suunnistajaa.

    ”Yöradat suunnitellaan hieman turvallisemmiksi kuin päiväradat”, kuntorastien ratamestari Ulf Meriheinä suunnistusseura Sibbo Vargarnasta kertoo.

    Rastivälit ovat hieman pidempiä kuin normaalisti, joten reitinvalinnan mahdollisuuksia on enemmän. Pahimmat ryteiköt voi kiertää polkuja pitkin.

    Oranssi-valkoisen rastilipun vieressä roikkuu heijastinnauhalla varustettu kapula, jonka avulla suunnistajan valokeila paikantaa rastin jo kaukaa.

    Suunnistajaveteraani Malte Arlander on tyytyväinen, että pimeällä vauhti on kaikilla päiväkisoja hitaampi. ”Kun kukaan ei juokse kauhean lujaa, ohittelijoita on vähemmän.”

    Pimeällä suunnistuksessa tunnelma on erilainen kuin päivällä. Risujen rasahdukset kuuluvat ihan eri tavalla, polut tuntuvat kapeammilta eivätkä kivet erotu yhtä selkeästi kuin päivällä. Lammenrantakin voi tulla vastaan yllättäen.

    Rastien löytyminen palkitsee pimeässä vielä monin verroin enemmän kuin päivällä.

    Kuntorastikalenteri alueittain löytyy Suomen suunnistusliiton sivuilta.

    Artikkelin aiheet
    yösuunnistus
    suunnistus
    Sipoo
    ulkoliikunta
    syksy
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle