• Ponsse kiihdytti loppuvuodesta

    Metsä
    19.2.201415:00
    Antti Kantola

    Metsäkonevalmistaja Ponssen viime vuoden liikevaihto oli kaksi miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna 2012. Myös liiketulos pieneni kahdella miljoonalla.

    Yrityksen toimitusjohtaja Juho Nummela on silti tyytyväinen.

    ”Olosuhteet huomioon ottaen vuoden 2013 tulos on ponsselaisilta erittäin kova suoritus.”

    Nummela luonnehtii viime vuotta kaksijakoiseksi. Tilauskanta oli alkuvuodesta kehno, mutta jo toisella neljänneksellä koneiden kysyntä alkoi piristyä.

    ”Loppujen lopuksi liikevaihto nousi lähes samaksi kuin edellisvuonna, vaikka konemäärät olivat pienemmät.”

    Ponssen juoksu kiihtyi loppuvuotta kohti. Vuoden viimeisen neljänneksen tulos 9,8 miljoonaa euroa oli jo yli miljoona euroa parempi kuin vuoden 2012 vastaavalla jaksolla.

    Yritys uskoo hyvän menon jatkuvan. Se lupasi tiistaisessa tilinpäätöstiedotteessaan, että liikevaihto kasvaa tänä vuonna huomattavasti.

    Ponsse esitteli viime vuonna uuden Scorpion-hakkuukoneen, joka sai hyvän vastaanoton.

    ”Kuluvasta vuodesta tulee tuotannossamme harvesteripainotteinen, Scorpion kiinnostaa ostajia.”

    Nummela sanoo, että viime vuonna Suomessa myydyistä uusista metsäkoneista Ponssen osuus oli 47 prosenttia. Yrityksen maailmanlaajuista markkinaosuutta toimitusjohtaja ei suostu arvioimaan.

    ”Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa koneiden kysyntä on hyvä ja Suomessakin kohtalainen. Euroopan markkinoiden piristymistä odottelen”, hän kuvaa näkymiä.

    Suomen ja Ruotsin lisäksi Ponssen parhaat maat Euroopassa ovat Saksa ja Ranska. Liikevaihdosta noin 70 prosenttia tulee viennistä.

    Yrityksen työntekijämäärä nousi yli tuhannen.

    ”Tehtaamme Vieremällä on tehnyt kahta vuoroa viime kesäkuusta lähtien. Nyt on täystyöllisyys, uutta väkeä rekrytoimme maltillisesti.”

    Sijoittajille Ponsse kertoi mukavan uutisen: hallitus esittää korotusta osinkoon.

    Osakekohtainen osinko olisi 0,30 euroa, kun edellinen osinko oli 0,25 euroa osakkeelta. Osinko- ja tulostiedot olivat markkinoiden mieleen. Tulosjulkistuksen jälkeen Ponssen osakekurssi nousi reippaasti.

    Viimeksi kuluneen vuoden aikana Ponssen osakekurssi on kivunnut kuuden euron tasosta yli kymmeneen euroon.

    ANTTI KANTOLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ponsse
    metsäkoneet
    liikevaihto
    osakkeet
    Scorpion
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio