• Eri-ikäismetsän kannattavuudesta vain vähän tutkimustietoa

    Eri-ikäisrakenteinen metsikkö vaatii uudistuakseen runsaan ja hyväkuntoisen taimialikasvoksen. Ongelmia aiheuttaa muun muassa suuri juurikäävän riski.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    3.9.201213:04
    MT toimitus

    HÄMEENLINNA (MT)

    Uudistuva metsälaki antaa metsänomistajalle mahdollisuuden kasvattaa metsänsä eri-ikäisenä perinteisen tasaikäisen metsikön sijaan.

    ”Eri-ikäismetsän kasvatuksesta on vielä vähän tutkimustietoa, joten mitään varmaa ei voida sanoa esimerkiksi sen taloudellisesta kannattavuudesta”, kertoi Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Jari Hynynen .

    Yli 200 metsänomistajaa osallistui viime viikolla Metsä Groupin järjestämään Kestävä puuntuotanto ja metsänhoito -seminaariin Harvialassa.

    Hakattava harvaksi

    Eri-ikäismetsää hoidetaan poimintahakkuilla. Hakkuissa poistetaan yksittäisiä, suuria puita, jolloin jäävien puiden ja alikasvoksen kasvu nopeutuu.

    ”Menetelmä sopii parhaiten kuusikoille, sillä puulajin varjostuksen sieto on tärkeää”, Hynynen sanoi. ”Valopuulajit eivät menesty eri-ikäiskuusikossa.”

    Jäävien puiden ja alikasvoksen elpyminen on välttämätöntä uudistumisen ja metsätalouden kestävyyden varmistamiseksi. Luontaisesti syntyneitä taimia täytyy olla tarpeeksi.

    ”Uudistumisen edellytyksenä puolestaan on metsikön harvaksi hakkaaminen. Taimille pitää olla riittävästi valoa.”

    Uudistuminen keskeistä

    Eri-ikäismetsikössä puuston vuotuinen tilavuuskasvu on viljeltyä metsää pienempi.

    ”Puuston kasvu on kuitenkin yllättävän hyvä, vaikka metsää harvennetaan voimakkaasti”, Hynynen kertoi.

    Eri-ikäismetsän kasvatuksessa vältetään uudistamiskustannukset. Hakkuiden kustannukset eivät ole selvästi suuremmat tavallisiin harvennushakkuisiin verrattuna.

    ”Pitkällä tähtäimellä tuotos ja kannattavuus riippuvat täysin uudistumisesta. Uudistumistuloksista ei ole vielä tietoa, sillä aihe on vielä melko uusi.”

    Kuusia lahottava juurikääpä on varteenotettava riski poimintahakkuissa. Toistuvat hakkuut ja korjuuvauriot luovat suotuisat olosuhteet juurikäävälle ja muille lahottajille.

    ”Torjuntaan voidaan käyttää biologista torjunta-ainetta, mutta sekään ei takaa juurikäävän kurissa pysymistä.”

    Artikkelin aiheet
    eri-ikäismetsät
    metsänhoito
    metsän kannattavuus
    juurikääpä
    metsätutkimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle