• Yksityismetsien hakkuumäärä pieneni heinäkuussa, mutta metsäyhtiöiden ja valtion metsissä hakkuut kasvoivat

    Kaikkiaan puuta hakattiin teollisuuden käyttöön heinäkuussa 3,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
    Tilaajalle
    Tammi‒heinäkuussa teollisuuspuuta hakattiin yhteensä 33,9 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on viisi prosenttia vuodentakaista pienempi.
    Tammi‒heinäkuussa teollisuuspuuta hakattiin yhteensä 33,9 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on viisi prosenttia vuodentakaista pienempi. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsäteollisuus
    31.8.202210:48
    Juha Kaihlanen

    Hakkuut teollisuuden käyttöön jäivät heinäkuussa Suomessa viimevuotista pienemmiksi.

    Kaikkiaan puuta hakattiin teollisuuden käyttöön 3,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa ja prosentin vähemmän kuin vastaavana kuukautena edellisen viiden vuoden aikana keskimäärin, Luonnnonvarakeskus (Luke) kertoo.

    Hakkuista oli heinäkuussa tukkia 1,3 ja kuitupuuta 1,9 miljoonaa kuutiometriä. Tukkien hakkuumäärä on yhtä suuri kuin viitenä edellisenä vuonna keskimäärin, mutta kuitupuun hakkuumäärä kaksi prosenttia pienempi.

    Yksityismetsistä hakattiin teollisuuspuuta 2,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä on seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

    Metsäteollisuusyhtiöiden omien metsien ja valtion metsien hakkuumäärä oli 0,7 miljoonaa kuutiometriä, mikä on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

    Energiapuuta korjattiin 376 000 kuutiometriä, josta 193 000 kuutiometriä oli karsittua rankaa ja kokopuuta.

    Tammi‒heinäkuussa teollisuuspuuta hakattiin yhteensä 33,9 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärä on viisi prosenttia vuodentakaista ja kolme prosenttia edeltävän viiden vuoden hakkuiden keskiarvoa pienempi.

    Viiteen edelliseen vuoteen verrattuna tukkia hakattiin tammi–heinäkuussa kuusi prosenttia enemmän, mutta kuitupuuta yhdeksän prosenttia vähemmän.

    Lue lisää:

    Puukaupan tahti kiihtyi ‒ tukkien hinnat laskussa viime viikolla

    Jokainen hakkuu tuntuu olevan rikos luontoa vastaan – kuvitelma menneestä luontoparatiisista hallitsee luonnonsuojelun ideologiaa

    UPM:n Brander Baltian kalliista tuontipuusta: ”Suomesta ei ole saatavissa riittävää määrää koivukuitupuuta”

    Artikkelin aiheet
    hakkuumäärät
    metsät
    metsäyhtiöt
    puuteollisuus
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa