• Pelkkä ilmoitus maistraattiin ei välttämättä riitä, jotta saisi vapaan metsästys- tai kalastusoikeuden pohjoisen kunnissa

    Tosiasiallinen asuinpaikka määrittelee kotikunnan.
    Pohjois-Suomessa metsästäjillä on oikeus metsästää ilmaiseksi kotikuntansa valtion alueilla.
    Pohjois-Suomessa metsästäjillä on oikeus metsästää ilmaiseksi kotikuntansa valtion alueilla. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    30.1.201914:00
    Sari Penttinen

    Pohjois-Suomessa metsästäjillä on oikeus metsästää ilmaiseksi kotikuntansa valtion alueilla. Lisäksi Lapissa kalastajilla voi olla erityisoikeuksia.

    Metsästäjät ja kalastajat ovat kuitenkin usein epävarmoja siitä, milloin paikalliset metsästys- ja kalastusoikeuden kuuluvat heille, tiedottaa Metsähallituksen erävalvonta.

    Kotikuntalain mukaan kotikunta on henkilön tosiasiallinen asuinpaikka. Lain ja korkeimman hallinto-oikeuden mukaan henkilö asuu kunnassa, johon hänellä on kiinteä yhteys, eli esimerkiksi perhe, työpaikka tai hoitosuhde.

    Kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei siis välttämättä riitä.

    Henkilön kotikunta ei myöskään välttämättä muutu, vaikka hän itse ilmoittaisi osoitteensa kakkosasuntoonsa, jos hän kuitenkin tosiasiallisesti asuu muualla.

    Mikäli metsästäjä tai kalastaja on epävarma omasta tilanteestaan, asian voi tarkistaa esimerkiksi Kuntaliiton sivuilta. Kuntaliitto on kerännyt esimerkkitapauksia siitä, miten kotikunta määräytyy. Ratkaisevaa ovat selvät siteet kuntaan.

    Kotikunnalla on vaikutusta muun muassa hirvialueiden hakuun tammikuussa.

    Esimerkiksi Ylä-Lapin asukkaat saavat maksuttoman kalastusluvan omassa kotikunnassaan sijaitseville valtion vesille. Maksuton kalastuslupa ei kata tällä hetkellä lohen ja taimenen nousuvesiä, jotka luokitellaan kalastuslaissa erikseen.

    Väärinkäytökset asiassa voivat johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Metsähallituksen erävalvonta kehottaa metsästäjiä ja kalastajia keskustelemaan aiheesta erävalvonnasta vastaavien erätarkastajien kanssa.

    Artikkelin aiheet
    kotikunta
    metsästys
    kalastus
    Pohjois-Suomi
    Metsähallitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua