Kriittisyys susien laitonta pyyntiä kohtaan on voimistunut, koska lähiyhteisön sopua ei haluta rikkoa – ilmoitukset epäilyistä tekevät ulkopuoliset liikkujat
Susipolitiikassa pitäisi miettiä, miten paikallisia toimijoita voitaisiin tukea ristiriitaisten tilanteiden käsittelyssä, sanoo ympäristöpolitiikan emeritusprofessori.
Ihmisten into ilmoittaa poliisille oudoista tapahtumista tai rikosepäilyistä, on pieni erityisesti tilanteissa, joissa viralliset ja epäviralliset normit, eli säännöt ja sopimukset ovat ristiriidassa keskenään. Kuva: Jukka Pasonen"Susi jos osuu kohdalle, niin varmasti ammutaan." Tällainen uho on laimentunut Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Pertti Rannikon Oikeus-lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin mukaan.
Laittomasta pyynnistä kehittyi vuosituhannen vaihteessa epävirallinen keino säädellä liian suurena pidettyä susikantaa susialueilla. Kun toiminnalla oli takanaan paikallisten asukkaiden tuki, eivät viranomaiset saaneet siitä tietoa.
"Kriittisyys susien laitonta tappamista kohtaan on voimistunut, se on murentanut salametsästykseen liittyvää vaikenemisen kulttuuria", Rannikko kertoo haastattelussa.
Hän on seurannut pitemmän aikaa Itä-Suomessa sijaitsevan tutkimusalueensa susikysymyksiä.
Susista ei ole enää yhtä jaettua käsitystä, vaan näkemyksiä on monia erilaisia. Maaseudun yhteisörakenne ja paikallisuus ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet huomattavasti. Maaseutualueella liikkuu entistä enemmän erilaisia ihmisiä, siellä oleillaan pysyvästi, tilapäisesti ja satunnaisesti.
Mutta vaikka kriittisyys on mielipiteissä lisääntynyt, paikallisten susialueilla asuvien alttius ilmoittaa esimerkiksi poliisille rikosepäilyistä, ei näytä lisääntyneen. Lähiyhteisön sopua ei haluta rikkoa. Ilmoitukset epäilyistä tekevät ulkopuoliset liikkujat.
Muutoksista ei näy merkkejä metsästysseuran ja riistahallinnon toiminnassa. "Kumpikin taho näyttää suhtautuvan salametsästykseen niin kuin asia ei kuuluisi heille. Kyse ei ole välttämättä vain vastuun pakoilusta, vaan myös keinojen ja välineiden puuttumisesta", Rannikko sanoo.
Hän toivoo, että susipolitiikassa mietittäisiin, miten paikallisen tason toimijoita voitaisiin tukea ristiriitaisten tilanteiden käsittelyssä. "Sellaisten tahojen asiantuntemuksesta olisi apua, jotka ovat perehtyneet yhteisöjen ristiriitojen ratkaisemiseen."
Ylipäätään susiin ja laittomaan pyyntiin liittyvät ongelmat eivät ratkea yleisluonteisella väittelyllä, vaan paikallisten ihmisten ja tahojen välisellä ratkaisuhakuisella keskustelulla ja toiminnalla.
Rannikko etsi vastauksia vaikenemisen kulttuurin ja ilmoitusherkkyyden muutoksista analysoimalla Itä-Suomessa vuodenvaihteessa 2017–2018 tapahtunutta metsästysrikosta.
Siitä yhdeksän miestä tuomittiin metsästysrikoksesta. Kaikki saivat 60–70 päivän ehdollisen vankeustuomion, ja heidät määrättiin vuodeksi metsästyskieltoon. Osaan tuomioista sisältyi rangaistus ampuma-aserikoksesta tai ampuma-aserikkomuksesta.
Tuomion mukaan miehet olivat metsästäneet laittomasti sutta, jota he olivat etsineet, kiertäneet, väijyneet, hätyyttäneet ja jäljittäneet koiran kanssa. Sutta ei kuitenkaan ammuttu.
Tutkimusaineistona Rannikko käytti virallisia dokumentteja, kuten poliisin tutkintailmoitusta, syyttäjäviraston haastehakemusta ja käräjäoikeuden tuomiota. Virallisia dokumentteja tärkeämpiä olivat haastattelut, hän sanoo.
Rannikko haastatteli 23 henkilöä, joiden joukossa oli tutkimusalueella metsästäviä, yksi tuomituista, tapauksen todistajia, alueen asukkaita, luonnonsuojelijoita ja viranomaisia.
Lue myös:
Metsästäjäliiton kanta metsästysrikoksesta tuomittuja kohtaan: "Ei luottamustehtäviin sopiva"
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
