
Metsärahastoja ja niiden ulkomaisia sijoittajia hyödyttävät veropohjan aukot tulisi tukkia, arvioivat metsärahastoihin perehtyneet asiantuntijat. Puhtaasti kotimaisissa tilanteissa metsärahaston kautta sijoittaminen ei yleensä synnytä verotuksellista etua, mutta ulkomaisten sijoittajien metsätulot voivat jäädä Suomessa kokonaan verottamatta. Puhtaasti kotimaisissa tilanteissa sekä rahasto että sijoittajat ovat suomalaisia.
Suomessa toimii tällä hetkellä noin parikymmentä erilaista metsärahastoa ja ulkomaista sijoittajatahoa.
Metsärahastot voidaan jakaa piensijoittajillekin suunnattuihin erikoissijoitusrahastoihin ja institutionaalisten sijoittajien pääomasijoitusrahastoihin.
Erikoissijoitusrahastoista pääosa on rekisteröity Suomeen, kun taas pääomasijoitusrahastoista suurempi osa on rekisteröity ulkomaille.
Suomella ei aina ole mahdollisuutta verottaa metsästä saatuja tuloja ja luovutusvoittoja. Tämä koskee tilanteita, joissa metsärahastolla on ulkomaisia osuudenomistajia tai joissa Suomessa veronalaista metsätuloa siirretään rahastokonsernien sisällä ulkomaille vähennyskelpoisten korkomenojen muodossa.
Tämäntyyppiset järjestelyt ovat asiantuntijoiden mukaan hyvin yleisiä.
”Suomen verojärjestelmä on ulkomaisille metsäsijoittajille turhan antelias. Se sallii tiettyjä verosuunnittelun keinoja, joita ei ehkä kannattaisi sallia, ei ainakaan nykyisessä laajuudessa”, arvioi Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Esa-Jussi Viitala.
Viitala on yksi metsärahastojen ja ulkomaisten metsäsijoittajien toimintaa selvittäneen tutkimuksen kirjoittajista.
Kansainvälisen verotuksen perusperiaate on se, että kiinteistötulojen verotusoikeus on lähtökohtaisesti kiinteistön sijaintivaltiolla, Esa-Jussi Viitala muistuttaa.
”Metsätulojen kohdalla tästä käytännöstä poiketaan Suomen omien päätösten takia. Ja mikäli Suomesta verottomasti saatuja metsätuloja ei veroteta myöskään ulkomailla tai niitä verotetaan siellä vain kevyesti, verotus voi luoda ulkomaisille toimijoille kilpailu- etua täkäläisillä metsäkiinteistömarkkinoilla”, Viitala toteaa.
Hän on sitä mieltä, että Suomen tulisi pitää kiinni verotusvallastaan nykyistä paremmin.
Metsärahastojen ja ulkomaisten sijoittajien metsänomistus on kymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt Suomessa nopeasti. Tällä hetkellä ne omistavat noin 560 000 hehtaaria metsää.
”Metsärahastojen omistusten laajentumisen takana oli UPM:n päätös myydä laajoja metsätilakokonaisuuksiaan. Rahastot kykenivät hankkimaan kerralla suuria tilakokonaisuuksia, mikä loi pohjan rahastomuotoiselle metsäsijoittamiselle”, kertoo Pellervon taloustutkimuksen metsäekonomisti Olli Korhonen, joka on perehtynyt metsärahastoihin.
Samaan aikaan uutena ilmiönä vaikutti pitkään kestänyt alhainen korkotaso, joka lisäsi kiinnostusta sijoittaa metsärahastojen kaltaisiin vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin.
Sittemmin UPM:n metsätilamyynnit päättyivät, mutta metsärahastoihin virtasi yhä sijoitettavaa rahaa. Tämän seurauksena rahastot ryhtyivät kohdistamaan ostojaan entistä pienempiin metsäkiinteistöihin.
Nykyään metsärahastot kilpailevat yksityisten metsänomistajien kanssa jopa vain muutaman kymmenen hehtaarin kokoisista metsäkiinteistöistä.
”Viime vuosikymmenen loppupuolella rahastot alkoivat ostaa myös pienempiä metsäkiinteistöjä aiempaa aktiivisemmin. Samalla yksityisten osuus ostajista on laskenut suunnilleen samassa suhteessa”, Olli Korhonen sanoo.
Vuonna 2021 rahastot olivat ensimmäisen kerran kauppasummalla mitattuna metsätilojen suurin ostajaryhmä.
Rahastot ovat pyrkineet ostamaan ensi sijassa suuria metsätilakokonaisuuksia. Metsätilakauppojen pinta-alalla mitattuna rahastojen osuus on selvästi suurempi kuin lukumäärillä mitattuna.
Vuonna 2015 rahastojen osuus metsätilakauppojen pinta-alasta oli 15 prosenttia, mutta vuonna 2021 se oli noussut jo 40 prosenttiin. Samana ajanjaksona yksityisten ostajien osuus laski 76 prosentista 43 prosenttiin.
Myös yhtiöiden osuus on noussut. Vuonna 2021 rahastot ja yhtiöt ostivat jo yli puolet markkinoille tulleesta metsäalasta. Samana vuonna rahastojen osuus metsätilakauppojen kauppasummasta nousi jo hieman suuremmaksi kuin yksityisten ostajien, mitä voidaan pitää aivan uutena tilanteena Suomessa.
Lähde: Esa-Jussi Viitala, Sonja Finér, Saara Hietanen, Olli Korhonen, Pekka Nykänen, Matti Urpilainen ja Matti Valonen: Metsärahastot. Oikeudelliset rakenteet, verotusasema ja toiminta Suomessa (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 99/2022, Luke)
Tällä hetkellä rahastojen ja ulkomaisten sijoittajien hallussa on noin neljä prosenttia Suomen yksityisestä metsäalasta. Euroissa mitattuna rahastojen metsäomaisuuden arvo on noin kaksi miljardia.
Lähes puolet omaisuudesta on ulkomaisten rahastojen ja sijoittajien hallussa.
”Joku voisi sanoa, ettei osuus ole vielä suuri, mutta omistus on kasvanut hyvin nopeasti. Vastaavaa muutosta Suomen metsien omistajuussuhteissa ei olla nähty ainakaan puoleen vuosisataan”, Viitala sanoo.
Metsärahastojen ripeä esiinmarssi on saanut monet kysymään, millaisia metsänomistajia rahastot ovat ja eroaako niiden toiminta keskimääräisestä yksityismetsänomistajasta. Rahastot itse jakavat tätä tietoa hyvin niukasti.
”Tiedot rahastojen omistuksista ja niiden metsänhoidosta ovat monilta osin epävarmoja. Mitä rajoitetummalle sijoittajajoukolle rahasto on tarkoitettu, sitä vähemmän niiden toiminnasta metsänomistajana on saatavilla julkista tietoa”, Olli Korhonen kertoo.
Jotakin voi päätellä rahastojen olemuksen ja omistuksen perusteella. Yksityiseen metsänomistajaan verrattuna rahastot ovat keskimääräistä tuottohakuisempia, joten puuntuotanto on niille tärkeää. Pinta-alaltaan suuri omistus voi johtaa keskimääräistä laajempiin käsittelykuvioihin, kuten isoihin aukkohakkuisiin.
Toisaalta suurempien resurssien ansiosta rahastot kykenevät satsaamaan metsänhoitoon yksityistä metsänomistajaa enemmän, jos ne näkevät sen parantavan pääoman tuottoa.
Ja loppujen lopuksi myös rahastoja ohjaavat Suomen metsälain ja metsäsertifikaattien vaatimukset aivan kuten yksityistä metsänomistajaakin.
PEFC-sertifikaatin lisäksi moni metsärahasto on pyrkinyt saamaan metsäomaisuudelleen ekologisilta vaatimuksiltaan tiukemman FSC-sertifikaatin. Lisäksi osa kotimaisista erikoissijoitusrahastoista ilmoittaa olevansa EU:n kestävän rahoituksen parhaan luokituksen mukaisia eli niin sanottuja tummanvihreitä rahoitustuotteita.
EU-taksonomia on kestävän rahoituksen asetus, jossa määritellään kriteerit, joiden avulla kestäviksi katsottavat rahoitus- ja investointikohteet voidaan tunnistaa.
Useat metsärahastot ovat ilmoittaneet, että ne pyrkivät toiminnallaan sekä hillitsemään ilmastonmuutosta että edistämään siihen sopeutumista.
”Rahastot haluavat profiloitua kestäviksi toimijoiksi, ja ne ovatkin olleet taksonomian omaksumisessa edelläkävijöitä Suomen metsätaloudessa. Mutta ne voivat myös käsitellä metsiään intensiivisellä tavalla”, Esa-Jussi Viitala sanoo.
Metsärahastojen harjoittamaa metsänkäsittelyä ja maankäyttöä sekä näiden puumarkkina- ja ympäristövaikutuksia tulisi Viitalan mukaan selvittää riippumattomalla tutkimuksella.
”Kun rahastojen omistaman metsämaan pinta-ala kasvaa, kysymys niiden harjoittamasta metsienkäytöstä on relevantti. Tällaista tutkimustietoa ei ole.”
Metsärahastojen oma raportointi on Viitalan mukaan niukkaa, eikä sen perusteella voi päätellä esimerkiksi sitä, millaisin toimin rahastot ovat saavuttaneet taksonomian kriteerit.
Metsätilojen hintakehitys on ollut vuosikymmenen ajan nouseva. Viime vuonna sekä lyhyiden että pitkien korkojen nimelliskorot kääntyivät nousuun ja ovat jo nousseet metsän keskimääräisen 3–4 prosentin tuoton tuntumaan.
Kun metsämaan hinta kohoaa, rahastojen on entistä vaikeampaa saavuttaa riittävä tuotto omistuksilleen. Korkotason nousu vähentänee myös kiinnostusta sijoittaa vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin, kuten metsärahastoihin, vaikka ne yhä tarjoavat hajautushyötyjä.
”Sijoituspäätökset ovat monen tekijän summa, mutta kun korot nousevat yli metsän keskimääräisen tuoton, se vaikuttaa kielteisesti metsän houkuttelevuuteen rahastosijoittajien silmissä”, Olli Korhonen sanoo.
Haastavassa sijoitusympäristössä rahastot voivat hakea tuottoa myös perinteisen metsätalouden ulkopuolelta.
”Kiinnostus tuulivoimaa kohtaan on rahastojen parissa erittäin suurta, ja ainakin suurimmat niistä ovat tarkkaan kartoittaneet omista metsistään tuulivoiman tuotantoon soveltuvat alueet. Seuraavaksi etsitään maa-alueita aurinkopaneeleille”, Viitala sanoo.
Hänen mukaansa on oleellista ymmärtää, että rahastoille metsä on omaisuuserä, jota voidaan käyttää moneen tarkoitukseen, kunhan toiminta on tuottavaa.
”Yksityisellä metsänomistajalla voi olla samanaikaisesti useita metsänkäyttöä ohjaavia tavoitteita, mutta rahastojen tarkoitus on yleensä saada mahdollisimman korkeaa tuottoa sijoitetulle pääomalle.”
”Jos esimerkiksi aurinkovoima, suojelu tai hiilensidonta osoittautuvat tuottavaksi maan- ja metsänkäytöksi, rahastot varmasti ovat tällaisessa toiminnassa eturintamassa.”
Kotimaisten sijoitusrahastojen metsänomistus painottuu Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntiin.
Vuonna 2021 rahastot ostivat eniten metsää Kainuun, Lapin, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakunnissa. Viime vuosina (2019–2021) niiden tekemät kaupat ovat lisääntyneet eniten Lapissa.
Finsilva Oyj:n omistusmuutoksen (alkuvuonna 2022 Metsäliitto Osuuskunta ja MTK ry myivät lähes kolmasosan yhtiöstä Dasos Kestävä Metsä ja Puu III -erikoissijoitusrahastolle) myötä kotimaiset rahastot ovat olleet aktiivisia metsän hankinnoissaan myös Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.
Lähde: Esa-Jussi Viitala, Sonja Finér, Saara Hietanen, Olli Korhonen, Pekka Nykänen, Matti Urpilainen ja Matti Valonen: Metsärahastot. Oikeudelliset rakenteet, verotusasema ja toiminta Suomessa (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 99/2022, Luke)
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
