
Professori Erkki Lähde syyttää avohakkuita ja metsäteollisuutta paljosta:
"Jatkuvan kasvatuksen menetelmällä saadut tulot ovat moninkertaiset verrattuna avohakkuihin ja uudistuksiin. Niillä on menetetty uskomaton määrä silkkaa rahaa, ja sitä voidaan pitää suurena syynä koko lamaan."
"Soiden ojitus ja niistä irronnut turve ovat johtaneet siihen, että Itämeri on saastunut hyvin pahalla tavalla. Maatalouden päästöt ovat siihen myös syynä, mutta soiden ojitus on ratkaisevin tekijä."
Lähteen kirjoittama kirja "Suomalainen metsäsota" maalaa metsänhoidon viime vuosikymmenistä dramaattisen kuvan.
"Metsäteollisuus päätti, että tarvitaan jokin konsti kuitupuun saamiseksi halvemmalla. Tämä johti metsäammattilaisten yhteiseen päätökseen aloittaa halpojen, nuorien metsien hakkaaminen", Lähde taustoittaa.
"Avohakkuihin perustuva metsänhoito ei ole metsänhoitoa, vaan puunkäsittelyä. Metsänomistaja ei saa alaharvennuksista juuri mitään tuloa, vaan ne tehdään vain teollisuuden raaka-aineen saannin varmistamiseksi."
Kirjassa pureudutaan politikointiin hyvin henkilökohtaisella tasolla. Siinä Lähde kertoo metsän "virallisen totuuden" edustajien liittoutuneen häntä vastaan metsäalan tutkimuksessa, opetuksessa sekä ministeriössä että Metsähallituksessa.
Lähde innostuu ruotimaan konfliktia siihen osallistuneiden ihmisten ihmissuhteita myöten. Siihen ei ehkä olisi ollut tarvetta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
