• Tekes pisti Duudsonit temppuilemaan Ponssen metsäkoneella – videolla miljoonayleisö

    Videon tarkoituksena on esitellä suomalaisia innovaatioita kansainväliselle yleisölle.
    Tässä nousee kyytiin tukkia, mutta Tekesin videolla nostellaan Duudsoneja.
    Tässä nousee kyytiin tukkia, mutta Tekesin videolla nostellaan Duudsoneja. 
    Metsä
    20.2.201716:38
    Juhani Reku

    Pohjanmaalta ponnistaneiden Duudsonien kansainvälisellä Facebook-sivulla ja yli Youtube-kanavalla julkaistiin sunnuntaina video, jossa Duudsonit testaavat Ponssen metsäkonetta rodeolaitteena.

    Puolessa vuorokaudessa video ehti kerätä itselleen jo kaksi miljoonaa katsojaa, Tekes tiedottaa.

    Äkkiseltään Tekesillä tuntuisi olevan kovin vähän yhteistä Duudsonien temppuilujen kanssa. Tekes on oman määritelmänsä mukaan "yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija".

    Video toteuttaa kuitenkin juuri tätä päämäärää: Se tehtiin esittelemään suomalaisia innovaatioita kansainväliselle yleisölle ja nostattamaan "tietoisuutta suomalaisesta huippuosaamisesta ja rohkeudesta tehdä asioita toisin".

    "Jäätävän osaamisen lisäksi haluamme kertoa Suomen olevan Euroopan paras innovaatioalusta, jonne kansainväliset toimijat ovat tervetulleita", Tekesin tiedotteessa perustellaan.

    Sunnuntaina julkaistu video on ensimmäinen neljästä ”Meanwhile in Finland”-videosarjan jaksosta.

    Seuraavat jaksot julkaistaan kolmena tulevana sunnuntaina. Niissä nostetaan esille suomalaisten cleantech-osaamista, terveyden ja hyvinvoinnin osaamista sekä arktista osaamista.

    Ponssen lisäksi videoissa esiintyviä yrityksiä ovat Firstbeat, Myontec ja Suunto.

    ”Haluamme esitellä Suomi-innovaatioita rohkeasti ja ennennäkemättömällä tavalla, joka kiinnostaa kansainvälistä yleisöä. Tällaista ei ole kukaan tehnyt maailmalla aikaisemmin ja ensimmäisen videon menestys kertoo idean toimivan. Kun yhdistetään kaksi toisistaan poikkeavaa maailmaa, syntyy jotain ainutlaatuista”, kommentoi Duudsonien Jarno Laasala.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle