• Nykysuomalainen ostaa polttopuunsa entistä useammin valmiina – hinta on pysynyt viime aikoina vakiona, mutta vaihtelee maan eri osissa

    Valmis klapi kiinnostaa, koska vapaa-aikaa arvostetaan ja säilytystilaa on vähän.
    Klapimyynnissä heikoin aika myyjille on lopputalvi ja kevätkesä.
    Klapimyynnissä heikoin aika myyjille on lopputalvi ja kevätkesä.  Kuva: LEHTIKUVA / Timo Aalto
    Metsä|Metsäenergia
    11.11.202409:29
    STT

    Takavuosina oli ainakin maaseudulla kunnia-asia, että polttopuut eli klapit halottiin pilkkeiksi omatoimisesti. Nykyisin suomalainen kuitenkin ostaa kernaasti klapit valmiina, sanoo Pilkekeisarit-yrityksen myynnistä vastaava Tommi Lönnrot.

    Alan yrittäjä on kenties jäävi arvioimaan hartiapankin käytön vähenemistä, mutta samaa mieltä Lönnrotin kanssa on kilpailevan puulaakin, Klapilan, yrittäjä Marjaana Suominen.

    ”Klapeja tehdään nyt omatoimisesti varmaankin vähemmän kuin ennen. Vapaa-aika on niin rajallista, että moni haluaa ostaa valmista tuotetta. Ihmiset arvostavat nykyisin palvelua sekä ovat laatutietoisia”, Suominen tuumii.

    Mitä klapit sitten maksavat tällä erää, jos haluaa ne valmiiksi tehtyinä ja tuotuina pihalleen?

    ”Koivuklapien hinta on pysynyt viime ajat noin sadassa eurossa heittokuutiolta. Sen päälle tulevat kuljetuskustannukset, jotka ovat keskimäärin ehkä 50 euroa kuutiolta”, Lönnrot sanoo.

    Matti- ja maijameikäläisen on hyvä tietää seuraava: heittokuutio eli irtokuutiometri kertoo puuerän tilavuuden vapaasti kasaan heitettynä. Mukana siis tulee jonkin verran ilmaa.

    Kuluttajat ostavat nyt usein entistä pienempiä klapieriä kerralla.

    Lönnrotin mukaan Pilkekeisarit on havainnut myynnissään sen muutoksen, että kuluttajat ostavat nyt usein entistä pienempiä klapieriä kullakin kerralla.

    ”Takana on osaltaan se, että ihmisillä ei ole puille runsaasti säilytystilaa. Samoin vastaan tulevat paloviranomaisten määräykset siitä, paljonko, miten ja missä polttopuita saa säilyttää.”

    Klapimyynnissä heikoin aika myyjille on lopputalvi ja kevätkesä.

    Lönnrotin mukaan klapien hinnoissa on eroja maan eri osissa. Tässä asiassa Pohjois-Suomi ei ole peränpitäjänä.

    ”Edullisimmat hinnat ovat Itä-Suomessa, osittain ehkä Länsi-Suomessakin. Lapissa esimerkiksi hiihtokeskuksissa koivuklapeilla on puolestaan yhtä korkeat hinnat kuin Helsingissäkin.”

    Hintaeroa Suomen sisällä voi Lönnrotin mukaan olla enimmillään parisenkymmentä euroa kuutiolta.

    Klapimyynnissä heikoin aika myyjille on lopputalvi ja kevätkesä.

    ”Olemme yrittäneet myydä keväisin myös tuoretta klapia, mutta sekään ei mene kaupaksi, vaikka asiakas saisi sitä huokeammin.”

    Mökkiläiset heräävät klapiostoksille Suomisen ja Lönnrotin mukaan juhannuksen paikkeilla, viimeistään heinäkuussa.

    Rajoitteena on Suomessa nykyisin raakapuun saatavuus.

    Sekä Klapila että Pilkekeisarit kauppaavat pilkottuna pelkästään koivua. Klapila myy koivupilkkeitä kotimaan markkinoiden lisäksi Japaniin.

    ”Ne seilaavat merikontissa Raumalta Tokioon kahdeksassa viikossa. Toinen vientikohteemme ulkomailla on Norja”, Suominen sanoo.

    Hänen mukaansa alan rajoitteena on Suomessa nykyisin raakapuun saatavuus.

    ”Sellutehtaat kilpailevat kanssamme samasta raakapuusta, eikä sitä tule maahan enää Venäjältä.”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle