• Rokastus yhä riesana Isohaarassa

    Metsä
    5.8.201316:00
    MT toimitus

    KEMINMAA

    Lohta ja erittäin uhanalaiseksi luokiteltua meritaimenta kuhisevan Kemijoen Isohaaran voimalapadon alla häärivät laittomat kalastajat. Röyhkeä toiminta on keskittynyt tänä kesänä etenkin uuden kalatien suulle.

    ”Kun tarkoituksena on kalojen tartuttaminen koukkuihin ulkopuolelta, kyseessä on kalastuslaissa kielletty menetelmä. Rokastus tapahtuu useimmiten kalastuskieltoalueella”, kertoo komisario Eero Vänskä Peräpohjolan poliisilaitokselta Kemistä.

    Poliisi on ryhtynyt kitkemään rokastusta järeämmillä keinoilla. Laittomia kalastajia väijytään öisin jokivarren puskissa.

    ”Homma todennetaan kiikareilla ja kameroilla. Jos kyseessä on rokastus, rötöstelijät otetaan poliisin haltuun ja juttua lähdetään viemään eteenpäin kalastusrikoksena. Siinä meillä on mahdollisuus myös kotietsintöihin.”

    Rangaistus kalastusrikoksesta on päiväsakkoja tai korkeintaan kaksi vuotta vankeutta.

    ”Rokastus kattaa kalastusrikoksen tunnusmerkistön. Kyseessä on lisäksi eläinrääkkäys, kun kala tartutetaan kyljestä. Myös mahdollinen eläinsuojelurikos on pohdinnassa.”

    Poliisipartio on käynyt rokastajien takia Isohaarassa tänä kesänä kymmeniä kertoja.

    ”Kalastuksenvalvonta on järjestetty heikosti, mikä mahdollistaa laittoman puuhailun.”

    Laittomassa kalastuksessa esiintyy lieveilmiönä myös väkivallan uhkaa.

    ”Puukkoakin on vilauteltu, ja nostokoukun päässä uittamisella on uhiteltu. Jos laittomaan uhkaukseen syyllistyvillä on aselupia, voi uhkailu olla perusteena myös lupien peruuttamiseen.”

    Vänskä huutokauppasi rokastajilta takavarikoidut lohifileet taannoin poliisilaitoksen pihalla.

    ”Terveystarkastaja antoi siitä nuhteet, sillä emme pystyneet takaamaan kylmäketjua. Jos kalasta löytyy koukunreikiä, laiton saalis säilytetään poliisin pakkasessa todistusaineistona.”

    KARI LINDHOLM

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rokastus
    laiton kalastus
    Kemijoki
    Isohaara
    meritaimen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle