• Ranualla nikkaroidaan pesiä erakkomehiläisille

    Metsä
    28.5.201416:00
    Maija Ala-Siurua

    Ranualaisnuoret nikkaroivat pesiä erakkomehiläisille, jotta hillapitäjä voisi nauttia hyvästä marjasadosta.

    Pesiä tehdään, koska Ranuan kunta on haastanut asukkaansa rakennuspuuhiin. Tavoitteena on ennen kaikkea hillan mutta myös muiden marjojen pölytyksen edistäminen.

    Yläkoulun eräkerholaiset ovat etunenässä ottaneet haasteen vastaan. Pesiä on tehty teknisen työn tunneilla ja valmiit pesät on käyty ripustamassa puihin.

    ”Innostuin heti ideasta, sillä olen ahkera hillastaja. Pesäkampanja sopii hienosti hillapitäjän imagoon”, sanoo teknisen työn opettaja Markku Kivijärvi.

    Erakkomehiläinen lentää vain lyhyitä matkoja. Pesät onkin syytä ripustaa marja-alueiden lähellä kasvaviin puihin esimerkiksi suon laitamille.

    Pölytyksen onnistuminen on yksi tärkeimmistä marjasatoon vaikuttavista tekijöistä. Mehiläistarhaajat tarjoavat pölytyspalveluita, mutta luonnonmarjojen pölytystä Suomessa ei juuri ihmistoimin tehosteta.

    Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT tutkii asiaa parhaillaan.

    ”Ei ole mitään epäselvyyttä, etteikö pölyttäjien määrällä ja marjasadolla olisi hyvin vahva sidos, ja pesäpaikkojen määrä vaikuttaa pölyttäjien määrään”, kertoo vanhempi tutkija Rainer Peltola MTT:ltä.

    Hän muistuttaa, että pölytyksen lisäksi moni muukin asia vaikuttaa marjasatoon.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Näin teet tekopesän https://www.youtube.com/watch?v=mXeOUSLGBg8

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Erakkomehiläinen
    Ranua
    pölytys
    marjasato
    ympäristöprojekti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio