• Kunnat suhtautuvat puurakentamiseen myönteisesti – osuus kaikesta uudisrakentamisesta halutaan nostaa 45 prosenttiin

    Suurin osa kunnista kokee, että puurakentamiselle ei ole hidastavia tekijöitä.
    Lähes puolet kunnista on kiinnittänyt erityistä huomiota puurakentamisen edistämiseksi.
    Lähes puolet kunnista on kiinnittänyt erityistä huomiota puurakentamisen edistämiseksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    15.6.202122:30
    Anniina Jokinen

    Kunnat suhtautuvat puurakentamiseen myönteisesti, selviää Rakennustutkimus RTS:n vuoden 2020 lopulla toteuttamasta kyselystä.

    Lähes puolet kunnista on kiinnittänyt erityistä huomiota puurakentamisen edistämiseksi. Puurakentamisen huomioiminen kaavoituksessa, puurakentamisen suosiminen ja palvelurakennusten rakentaminen puusta ovat yleisimpiä keinoja, joilla puurakentamista lisätään.

    65 prosenttia kunnista kokee, että puurakentamiselle ei ole hidasteita. Yleisimpinä hidasteina pidetään puurakentamisen kalleutta sekä vallitsevaa talous- ja suhdannetilannetta.

    Vuosien 2021–2022 aikana kunnissa aiotaan rakentaa puusta muun muassa päiväkoteja, kouluja, vanhainkoteja, hoitoalan rakennuksia sekä muita julkisia rakennuksia. Yhteensä palvelurakennuskohteita on suunnitteilla 331.

    Tavoitteena on, että puurakentamisen osuus kaikesta uudisrakentamisesta olisi 45 prosenttia.

    ”Kunnat ovat hyvin aktivoituneet kehittämään puurakentamisen osaamistaan, ja valmiudet uusien hankkeiden toteuttamiseen paranevat jatkuvasti", sanoo Puurakentamisen ohjelman päällikkö Petri Heino.

    Puukerrostalojen määrä kerrostaloaloituksista jäi vuonna 2020 vain kymmeneen prosenttiin. Määrän odotettiin kasvavan, sillä vuonna 2019 viidennes kunnista suunnitteli puukerrostalojen rakentamista vuosina 2020–2021.

    Tavoitteet puukerrostalojen osuudelle julkisen rakennuttajan uusista asuinkerrostaloista ovat korkealla. Vuonna 2025 osuuden toivotaan olevan 46 prosenttia.

    Puukerrostalorakentaminen etenee hitaasti. Julkista toimintaa tuetaan kuitenkin monin tavoin, kuten rakennuttajalle tarkoitetulla korotetulla käynnistysavustuksella.

    ”Tieto, tietoisuus ja luottamus puuhun myös kerrostalorakentamisessa on hankkeiden myötä jatkuvasti kasvamassa", sanoo Heino.

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    kunnat
    rakentaminen
    puukerrostalot
    uudisrakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?