• Talvella Helsingissä seikkaillut metsäpeura pääsi palaamaan luontoon – Metsähallitus sai metsäpeurojen palautusistutuksen päätökseen

    Metsähallitus vapautti heinäkuussa luontoon lähes 40 metsäpeuraa.
    Metsäpeura on Suomen alkuperäislajistoon kuuluva eläin.
    Metsäpeura on Suomen alkuperäislajistoon kuuluva eläin. Kuva: Asko Kettunen
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    27.7.202218:00
    Anniina Jokinen

    Viisi vuotta sitten alkanut metsäpeurojen palautusistutus saatiin päätökseen Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa, kun loput metsäpeurat vapautettiin totutustarhoista luontoon, kertoo Metsähallitus. Kansallispuistojen alueella elää nyt 40–50 yksilön metsäpeurakanta.

    Heinäkuun aikana luontoon vapautettiin 39 metsäpeuraa. Niistä 23 on syntynyt totutustarhoissa. Osa eläimistä on lähtöisin eläintarhoista ja muutama on pyydystetty luonnosta.

    Myös viime talvena pääkaupunkiseudulla seikkaillut, Korkeasaaren villieläinsairaalassa toipunut metsäpeura pääsi nyt luontoon.

    Hankkeen aikana luontoon on vapautettu yhteensä 81 metsäpeuraa.

    ”Vapautimme metsäpeurat useassa erässä ja mahdollisimman vähän niitä häiriten. Suurin osa peuroista siirtyi uuteen elämänvaiheeseen helposti, mutta kolmisen vuotta sitten luonnosta pyydystettyä vanhaa ja varovaista vaadinta vasoineen jouduimme houkuttelemaan ulos tarhasta ihan tosissamme”, kertoo erikoissuunnittelija Milla Niemi Metsähallituksesta.

    Metsäpeurojen palautusalueilla vasoja on syntynyt sekä tarhassa että luonnossa.

    ”Villejä vasoja syntyi nyt kolmatta vuotta peräkkäin eli peurojen lisääntyminen on lähtenyt mukavasti käyntiin myös totutustarhojen ulkopuolella. Arvioimme luonnossa syntyneen tähän mennessä viitisentoista vasaa, mahdollisesti enemmänkin”, MetsäpeuraLife-hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja kertoo.

    Viisi metsäpeuraa on tiettävästi kuollut vapaudessa.

    Osalle vapautetuista metsäpeuroista on asennettu satelliittipanta tai korvaan kiinnitettävä GPS-seurantalaite. Yli puolet eläimistä on merkitty värikkäillä korvamerkeillä, joiden avulla ne voidaan tunnistaa. Metsäpeurojen liikkeistä saa tietoa jatkossakin.

    Tyhjilleen jääneitä totutustarhoja ei purtea, vaan niitä voi hyödyntää metsäpeurojen kannan vahvistamisessa tulevaisuudessakin.

    Nyt tehdyt palautukset ovat osa vuonna 2016 alkanutta EU-rahoitteista MetsäpeuraLife-hanketta. Sen keskeinen tavoite on palauttaa Suomen alkuperäislajistoon kuuluva metsäpeura entisille asuinsijoilleen läntiseen Suomeen. Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut.

    Lue myös:

    Puoli vuotta Via Dolorosan jälkeen – mitä kuuluu Helsinkiin eksyneelle metsäpeuran vasalle nyt?

    Poroksi arveltu Helsingissä poukkoillut vasa osoittautui metsäpeuraksi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle