
Vielä joitakin vuosia sitten Jarmo Seppälä oli tavallinen IT-alalla työskentelevä insinööri, joka ei tuntenut kiinnostusta sieniä kohtaan. Sitten hän rakastui Japanista kotoisin olevan Naoon, joka muutti Suomeen vuonna 2021.
”Oleskelulupaa odottaessaan Nao ei saanut opiskella, eikä tehdä töitä. Niinpä hän keksi ajankulukseen sienestyksen ja opetteli vähitellen tunnistamaan eri sienilajeja. Aluksi lähdin vähän pitkin hampain Naon mukaan metsään, mutta kun opimme tunnistamaan sieniä, siitä tuli onnistumisen riemu, joka on muuttunut vähitellen sienihulluudeksi”, Seppälä kertoo naurahtaen.
Vuosien mittaan sienihulluus kasvoi niin, että pariskunta osallistui muun muassa Salossa järjestetylle kahden päivän sienikurssille. Vuonna 2023 he kouluttautuivat sienineuvojiksi. Nykysisin he kiertävät syksyisin Suomea etsien parhaita sienipaikkoja tai tiettyjä sienilajeja.
”Huomasimme, että ennen sieniretkiä etsimme aina monista eri lähteistä tietoa siitä, mistä erilaisia sieniä kannattaisi etsiä. Sitten keksin, että voisin yhdistää eri lähteistä löytyvää avointa dataa yhteen paikkaan. Tekoälyn räjähdettyä tällaisen apin tekeminen oli melko helppoa. Noin kahdessa kuukaudessa Tattis oli ladattavissa sovelluskaupasta.”
Uusi appi, Tattis, yhdistää Laji.fi-sivustolle tehdyt sienihavainnot, viime viikkojen säätiedot, tiedot metsätyypeistä ja fenologia-tiedot jokaiselle sienilajille erikseen. Sovellus huomioi jopa metsien avohakkuut. Sovellus kertoo, mistä ja milloin eri sieniä kannattaa etsiä. Tiedot on koottu Suomen kartalle, jonka päälle tekoäly luo lämpökartan, joka kertoo sienen löytymisen todennäköisyydestä. Palvelu päivittyy joka päivä säätietojen mukaan ja laskukaava on tehty 50x50 metrin tarkkuudella.
”Sovellus laskee kullekin lajille, tukevatko viime viikkojen sateet, lämpötila ja yöpakkaset itiöemien nousua juuri nyt. Kuiva sää rokottaa todennäköisyyskertoimia, samoin halla.”

MT lähtikin Jarmo ja Nao Seppälän kanssa sieneen. Tarkoitus oli selvittää, löytääkö apin avulla oikeasti sieniä. Koska kantarelliaika on parhaillaan käynnissä ja sateiden takia Pirkanmaa hohtaa apin kartalla punaisena, pistäydyimme tutkimusretkellä pälkäneläisessä metsikössä.
Ja toden totta, ehdimme kävellä noin kymmenen metriä, kunnes tarkkasilmäinen Nao löytää ensimmäiset kantarellit polun laidasta. Vähitellen korit täyttyvät keltaisesta kullasta, mutta myös orakkaista ja pikkurouskuista.
Nao kertoo metsässä, että hän on innostunut sienestämisestä vasta Suomessa.
”Japanissa metsät ovat vuoristoisilla alueilla, joissa on hankala liikkua. Siellä ei myöskään ole vastaavanlaisia jokaisenoikeuksia kuin Suomessa eli metsänomistajalta pitäisi kysyä aina ensin lupa sienestämiseen. Sienestämistä hankaloittaa myös se, että osa sienistä on niin myrkyllisiä, että ne polttavat koskettaessa käsiä”, Nao kertoo.
”Toki esimerkiksi kantarelleja on myös Japanissa, jossa ne kulkevat nimellä aprikoosisieni.”
Vaikka Jarmo Seppälä on hullaantunut tekoälyn suomista mahdollisuuksista sovelluskehityksessä, hän ei kuitenkaan suosittele tekoälyn käyttöä sienien tunnistamiseen.
”Tekoäly harvoin tunnistaa etenkään harvinaisempia sieniä täydellä varmuudella.”
”Tekoäly harvoin tunnistaa etenkään harvinaisempia sieniä täydellä varmuudella. Mieluummin sientä kannattaa tutkia sienikirjan kanssa tai kysyä asiantuntijalta. Facebookin Suomen Sieniseuran ryhmä on myös hyvä, siellä asiantuntijat vastaavat kysymyksiin ja esimerkiksi myrkytystapauksissa sieltä saa vastauksen nopeasti maan parhailta ammattilaisilta”, Jarmo toteaa.

Pariskunnan mukaan sienestämään ei muutoinkaan kannata lähteä tekniikka edellä.
”Tämä on harrasta toimintaa, joka tulee ottaa rentoutumisen ja nauttimisen kannalta. Tässä olisi aineksia myös Suomen turismin kehittämiseen. Erityisesti aasialaisia kiinnostaa Suomen luonto, rauha ja sieltä saatavat kokemukset”, Seppälät vinkkaavat.
Tattis on suomalainen sienisovellus, joka kertoo missä ja milloin sienet kasvavat. Se yhdistää sään, maaston ja sienihavainnot yhdeksi ennusteeksi, josta syntyy koko Suomen kattava sienikartta. Kartta näyttää, missä syötävät sienet todennäköisimmin kasvavat juuri nyt ja milloin kunkin lajin sienikausi on käynnissä. Näin osaat suunnata oikeaan metsään oikeaan aikaan.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
