• Ponsse esitteli ensimmäisen sähkökäyttöisen ajokoneen – ”kurkkaus tulevaisuuteen”

    Ponsse EV1 kehitetty ajokoneiden suosituimman kokoluokan, eli 15 tonnin kuormankantokyvyn kuormatraktoriin.
    Ponssen uusi teknologia esiteltiin ensimmäiseksi puun ajoon tarkoitetussa koneessa.
    Ponssen uusi teknologia esiteltiin ensimmäiseksi puun ajoon tarkoitetussa koneessa.  Kuva: Timo Villanen
    Metsä|Metsäkoneet
    17.8.202210:30
    Sari Penttinen
    Vieremä

    Ponsse ja sen teknologiayhtiö Epec esittelivät tänään keskiviikkona Vieremällä uuden sähkökäyttöisen metsäkoneen teknologiakonseptin Ponsse EV1:n.

    ”Tämä teknologialanseeraus on kurkkaus tulevaisuuteen, ja yksi ratkaisu sähköisen voimansiirron mahdollisuuksista”, kertoo Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela.

    Kauppoja ei tästä koneesta voi vielä tehdä, vaan se tulee kaupallisesti saataville myöhemmin. Mutta Epecin teknologiaa on jo nyt mahdollista hyödyntää hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden sähköistämisessä.

    Ponsse EV1 -konsepti on kehitetty Ponssen ajokoneiden suosituimman kokoluokan, eli 15 tonnin kuormankantokyvyn kuormatraktoriin. Konseptikoneessa on täysin sähkökäyttöinen voimalinja ja Epecin tehonjakoyksikkö sekä voimalinjan ohjausyksikkö.

    Koneen ajovoimansiirto toimii pelkästään akuista saatavalla energialla. Akuston lataamiseen käytetään Range Extenderia, joka on tässä vaiheessa kehitystyötä polttomoottorikäyttöinen. Testaus ja kehitystyö edistyvät koko ajan. On nähtävissä, että teknologialla saavutetaan selkeä polttoaineenkulutuksen alentuminen kyseisessä kokoluokassa, yhtiö kuvailee tiedotteessa.

    Ponsse EV1 -teknologiakonsepti lähti liikkeelle vuonna 2019, kun Ponsse ja Epec ryhtyivät yhdessä tutkimaan vastuullisia ja kestävän kehityksen mukaisia voimanlähderatkaisuja.

    ”Kaiken keskiössä toimii Epec Flow -ratkaisu, joka on kehitetty erilaisten hyötyajoneuvojen ja työkoneiden sähköistämiseen. Eri järjestelmät, esimerkiksi voimansiirto ja ohjausjärjestelmä toimivat saumattomasti yhdessä. Tämä mahdollistaa tulevaisuudessa nollapäästöisten, turvallisten ja tehokkaiden koneiden toteuttamisen”, kertoo Epecin toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila.

    Lue lisää:

    Ponsse on myynyt tytäryhtiönsä Venäjällä – ostajana paikallinen jälleenmyyjä

    Koneviesti: Nelipyöräinen Ponsse S20 valmistui Ponssen 10-juhlavuotispäivien kunniaksi vuonna 1980 – kuormatraktorin nosturin siirto takarungolle mahdollisti paremman ohjaamoergonomian

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa