

Kemissä rakennetaan Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren uutta biotuotetehdasta täyttä häkää.
Suuria, erikoiskuljetuksia vaativia komponentteja siirretään alkukesän aikana Ajoksen satamasta työmaalle.
Kaikkein suurimmat komponentit kuljetetaan perille sisäsataman kautta. Niitä on yhteensä noin 30 kappaletta. Mukana on muun muassa biotuotetehtaan haihdutinyksiköt, kuorintarummut ja titaanitornit.
”Erikoisista erikoisimpien”, kuten tehdasprojektin viestintäpäällikkö Anna-Liisa Pennanen Metsä Groupilta kuvailee, vuoro oli lauantaina ja sunnuntaina. Sisäsatamasta kuljetettiin kaupungin halki kaksi 15 metriä leveää ja 510 tonnia painavaa haihdutinyksikköä.
”Kaikki meni suunnitelmien mukaan”, erikoiskuljetuksista vastaavan huolintayhtiö DSV Air & Sea Oy:n kehityspäällikkö Sauli Lomakka kertoo.
20 komponenttia on jo kuljetettu samalla periaatteella kaupungin halki, joten nämä suurimmat menivät Lomakan mukaan jo rutiinilla.
”Ei tullut yllätyksiä.”

Erikoiskuljetukset toteutetaan ilta- ja yöaikaan, jotta muulle liikenteelle koituisi mahdollisimman vähän haittaa.
Reitin varrelta on poistettu katuvalaistus sekä liikennevalot, jotka asennetaan takaisin, kun kaikki kuljetukset ovat ohi. Vielä noin 10 komponenttia odottaa kuljetusta työmaalle.
Sää vaikuttaa erikoiskuljetuksiin etenkin vesireitillä Ajoksesta sisäsatamaan. Viime viikon alkuun suunniteltuja kuljetuksia piti siirtää useaan kertaan tuulisen sään vuoksi. Tuulen lisäksi kuljetuksiin vaikuttaa veden korkeus, joka viikon loppupuolella uhkasi olla liian matala.
Metsä Fibren ja heidän logistiikkakumppaneiden tavoite on tehdä viimeiset kuljetukset heinäkuun loppuun mennessä.

Komponentit toimittaa Metsä Fibren biotuotetehdasprojektin päätoteutuskumppani Valmet. Komponentteja on tuotu muun muassa Kiinasta, Ruotsista ja Porista.
Lomakan mukaan erikoiskuljetuksia on suunniteltu kolme vuotta. Kuljetusten kokonaiskustannuksia osapuolet eivät halua sen tarkemmin kertoa.
Järjestelyjä on tehty tiiviissä yhteistyössä Kemin kaupungin ja Kemin Energian ja Veden kanssa.
Ensimmäiset erikoiskuljetukset tulivat biotuotetehtaan työmaalle lokakuussa 2021. Silloin kuljetukset keräsivät runsaasti yleisöä paikalle.
Nyt kaupungin läpi vyöryvät komponentin alkavat olla paikallisille jo niin tuttu näky, etteivät ne enää vedä yleisöä yhtä paljon.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
