• Vesijättöalue muuntuu riistakosteikoksi

    Kauhavan Ylikylän metsästysseuran väki huolehtii riistakosteikkohankkeen käytännön rakennustöistä. Etualalla Tapani Harju. Johannes Tervo
    Kauhavan Ylikylän metsästysseuran väki huolehtii riistakosteikkohankkeen käytännön rakennustöistä. Etualalla Tapani Harju. Johannes Tervo Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    4.6.201416:00
    MT toimitus

    KAUHAVA (MT)

    Ajatus Kauhavalla sijaitsevan Ison Lapinjärven vesijättöalueen muokkaamisesta kosteikoksi syntyi jo viisitoista vuotta sitten.

    Ylikylän metsästysseuran aktiivitoimijat Juha Miiluniemi ja Samuli Niemi törmäsivät kuitenkin tuolloin raskaaseen byrokratiamuuriin.

    ”Kävi ilmeiseksi, että lupabyrokratia on sitä luokkaa, ettei siitä yksinään selviä”, Niemi muistelee.

    Idea jäi kuitenkin elämään, kunnes pari vuotta sitten hanke lähti äkkiä lentoon.

    ”Metsästäjälehdessä alettiin kirjoittaa riistakosteikoista. Otimme yhteyttä riistakeskukseen”, Miiluniemi kertoo.

    Vain harvat riistakeskuksen kosteikkohankkeeksi hakeutuvista projekteista toteutuvat.

    ”Kun tätä projektia aloiteltiin, Suomessa oli vireillä 150 mahdollista hanketta, joista vain kolmea on lähdetty toteuttamaan”, Niemi hahmottelee.

    Iso Lapinjärvi pääsi listalle, kun riistakeskus luopui aiemmasta hankkeesta maanomistusriitojen takia.

    ”Maa-alue on kokonaan minun, joten omistusasiat eivät tuottaneet täällä ongelmia”, Niemi kertoo.

    Riistakeskuksen avulla laadittiin hankesuunnitelma, joka poiki projektille kansallista rahaa noin 35 000 euroa ja EU-rahaa vajaat 30 000 euroa.

    ”Metsästysseuran, saati omin, voimin ei olisi voinut ottaa riskiä, että laaditaan hankesuunnitelma, jota ei ehkä hyväksytä. Kustannuksia olisi tullut liikaa”, Miiluniemi pohtii.

    Varsinaiset muokkaustyöt käynnistyivät vesijättöalueella keväällä 2013.

    ”Ensin alueelta raivattiin pois enimmät puut, jonka jälkeen ryhdyttiin kaivamaan maata. Märkä maa-aines aiheutti ongelmia”, Miiluniemi kertoo.

    Kaivu-urakka saatetaan loppuun seuraavan talven aikana, jonka jälkeen riistakosteikko on valmis. Alueella sijaitsee lisäksi muutamia ennallistettuja savenottokuoppia.

    ”Vuosikymmeniä sitten, kun tällä paikalla oli vielä järvi, alue oli lintujen kohtaamispaikka. Silloin tänne kokoontui metsämiehiä ympäri Kauhavaa sorsastuksen aloittamiseen”, Niemi tietää.

    Vaikka riistakosteikkohanke on vielä kesken, paikan päälle on jo ilmaantunut lintulajeja.

    ”Kun hanke käynnistyi, ei täällä ollut juuri mitään eläimiä. Tänä keväänä on nähty jo sinisorsa, telkkä, tavi ja haapana pariskuntina”, Miiluniemi kertoo.

    Iso Lapinjärvi oli aikoinaan puhdasvetinen pieni järvi, jonka kohtaloksi koitui alueen valjastaminen maatalouskäyttöön.

    ”Järveä kuivattiin ensi kerran jo 1920-luvulla ja perusteellisemmin 1950-luvulla, jolloin järvi katosi”, Niemi kertoo.

    Ison Lapinjärven vesijättöalueen 7,5 hehtaarista muutetaan riistakosteikoksi 5,5 hehtaaria, josta 1,5 hehtaaria on avovettä.

    Osa alueesta jää ennalleen, sillä siellä kasvaa harvinaislaatuista korpialvejuurta.

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle