• Stora Enson Nymöllan paperitehtaan myynti Ruotsissa varmistui ‒ Anjalan ja Hylten tehtaiden kaupittelu jatkuu

    Stora Enso on aiemmin ilmoittanut, että yhtiö aikoo myydä neljä viidestä paperitehtaastaan.
    Stora Enso kirjaa Nymöllan tehtaan kaupasta 25 miljoonan euron myyntitappion.
    Stora Enso kirjaa Nymöllan tehtaan kaupasta 25 miljoonan euron myyntitappion. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäteollisuus
    2.1.202315:54
    Juha Kaihlanen

    Stora Enso on saanut päätökseen Ruotsissa sijaitsevan Nymöllan paperitehtaan ja siihen liittyvän omaisuuden myynnin yhdysvaltalaiselle Sylvamolle, joka on maailmanlaajuinen päällystämättömän toimistopaperin valmistaja.

    Syyskuussa julkistettu kauppa varmistui tänään, kun sille saatiin kilpailuviranomaisten hyväksyntä.

    Kaupan yritysarvo on noin 150 miljoonaa euroa, Stora Enson tiedote kertoo.

    Vuoden 2021 lukujen perusteella Nymöllan tehtaan myynnin odotetaan vähentävän Stora Enson vuotuista liikevaihtoa noin 290 miljoonaa euroa.

    Stora Enso kirjaa kaupasta tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä IFRS-liiketulokseensa noin 25 miljoonan euron kertaluonteisen myyntitappion.

    Nymöllan tehtaan myynti kuuluu Stora Enson aikaisemmin julkistamaan suunnitelmaan myydä neljä viidestä paperitehtaasta. Yhtiö keskittyy strategiansa mukaisesti uusiutuviin pakkauksiin, rakentamisen ratkaisuihin ja biomateriaali-innovaatioihin.

    Myyntiprosessi Anjalan ja Ruotsissa toimivan Hylten tehtaan osalta jatkuu ilman sitovaa määräaikaa. Prosessilla ei ole välitöntä vaikutusta Stora Enson paperitehtaiden toimintaan, ja ne jatkavat asiakkaidensa palvelemista, tiedotteessa todetaan.

    Lisää aiheesta
    • Maxaun tehtaan myynti vähentää Stora Enson kiillotetun aikakauslehtipaperin (SC) vuotuista tuotantokapasiteettia 530 000 tonnia.

      Metsäteollisuus | Stora Enso myy Maxaun paperitehtaan Saksassa Schwarz Produktionille – myyntilistalla vielä kolme tehdasta

    • Stora Enso aloittaisi tuotannon kartonkikoneeksi muunnetulla linjalla Langerbruggessa Belgiassa vuoden 2025 aikana, jos investointi päätetään toteuttaa.

      Metsäteollisuus | Stora Enso suunnittelee sanomalehtipaperikoneen muuttamista kartonkikoneeksi Langerbruggessa Belgiassa ‒ investointi maksaisi noin 400 miljoonaa euroa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa