• Myrskyt kaatoivat puita noin 120 miljoonan euron arvosta

    Joulukuun loppuviikon myrskyt kaatoivat puita 3,5 miljoonaa kuutiometriä eli noin 120 miljoonan euron arvosta, maa- ja metsätalousministeriö (MMM) arvioi.
    Kuva: Seppo Samuli
    Metsä
    30.12.201111:16
    MT toimitus

    MMM:n arvio perustuu selvityksiin, jotka metsäkeskukset ovat tehneet yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa. Pahimmat tuhot aiheutti Tapani-myrsky Länsi-Suomessa. Hannu-myrsky teki tuhojaan seuraavana päivänä lähinnä Itä-Suomessa.

    Lounais-Suomessa puustoa kaatui Pomarkusta Perniöön ulottuvalla alueella yli miljoona kuutiometriä, lähes 40 miljoonan euron arvosta. Pahimpia tuhoalueita ovat Säkylän ja Huittisten seudut.

    Hämeen ja Uudenmaan alueella vahingot ovat myös noin miljoona kuutiometriä. Pahiten kärsivät Forssan, Tammelan, Lopen, läntisen Uudenmaan ja Jokiläänin alueet.

    Pirkanmaalta kaatui puoli miljoonaa kuutiometriä, pahin tuhoalue syntyi Sastamalan seuduille.

    Etelä-Pohjanmaalla puuta kaatui 0,2–0,3 miljoonaa kuutiometriä eniten Isojoella, Karijoella ja Teuvalla.

    Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla puita on kaatunut yhteensä 0,3– 0,6 miljoonaa kuutiometriä.

    MMM arvioi metsänomistajien menetykset 25–30 miljoonaksi euroksi. Myrskypuiden korjuukustannus on tavanomaista hakkuuta korkeampi, osa puista jää metsiin korjaamatta ja puun laatu voi heiketä sälöytymisen tai sinistymisen takia.

    MMM:n mukaan tyypilliset myyntiarvon menetykset ovat 15– 25 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    Tapani-myrsky
    Hannu-myrsky
    metsätuhot
    Maa- ja metsätalousministeriö
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle