• Puun tuonti jatkoi yhä kasvua – Venäjältä määrästä tuli yli kolme neljännestä

    Tammi–syyskuussa teollisuus osti puuta ulkomailta viisi prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
    Venäjältä tuodun puun keskihinta oli syyskuussa 40 euroa kuutiometriltä, Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilta selviää.
    Venäjältä tuodun puun keskihinta oli syyskuussa 40 euroa kuutiometriltä, Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilta selviää. Kuva: Saara Lavi
    Metsä
    5.12.201915:45
    Juha Kaihlanen

    Vaikka kotimaassa puukauppa on jäänyt jälkeen selvästi kolmen viime vuoden määristä, teollisuuden ostot ulkomailta ovat kasvaneet.

    Syyskuussa Suomeen tuotiin puuta 1,02 miljoonaa kuutiometriä, joka oli kolme prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa, Luonnonvarakeskus kertoo.

    Tammi–syyskuussa tuonti nousi 8,67 miljoonaan kuutiometriin. Se oli viisi prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

    Suomeen tuodusta puumäärästä 59 prosenttia oli kuitupuuta ja 32 prosenttia haketta.

    Venäjältä teollisuus osti puuta syyskuussa 793 000 kuutiometriä, mikä oli 77 prosenttia tuontimäärästä. Virolaisen puun osuus oli 10, latvialaisen yhdeksän ja ruotsalaisen pari prosenttia.

    Venäjältä tuodun puun keskihinta oli syyskuussa 40 euroa kuutiometriltä.

    Metsäteollisuuden viennin arvo oli syyskuussa 0,98 miljardia euroa.

    Tammi–syyskuun viennin arvo jäi reaalisesti 9,57 miljardiin euroon, mikä oli kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla.

    Artikkelin aiheet
    puun tuonti
    metsäteollisuus
    Venäjä
    talous
    puukauppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle