Kenen etua Suomen metsäpolitiikassa oikeastaan ajetaan? Metsänomistajien vai metsäteollisuuden?
Noin 60 prosenttia Suomen metsistä on yksityisessä omistuksessa. Meitä metsänomistajia on yli 600 000, mutta meidän äänemme ei juuri kuulu metsänomistuksen kehittämisestä. MTK vastustaa metsien suojelua, kuten paljon puhuttanutta EU:n ennallistamisasetusta ja on saanut lobbauksellaan monet puolueet puolelleen.
Moni meistä metsänomistajista ei ole MTK:n kanssa samaa mieltä. Metsänomistaja 2020 -tutkimuksesta selviää, että etenkin naiset ovat tyytymättömiä nykyiseen metsäpolitiikkaan, kuten avohakkuisiin.
Noin sataan vuoteen metsänomistajilla ei ollut oikeutta jatkuvaan kasvatukseen. Se sallittiin laillisena metsänhoitomenetelmänä vasta vuonna 2014. Edelleenkään jatkuvaan kasvatukseen ei kannusteta.
Samalla metsäteollisuus rikkoo jatkuvasti metsälakia ja heikentää näin metsänomistajien tuloja. Maa- ja metsätalousministeriön tammikuisessa selvityksessä yksikään tarkastetuista ensihakkuukohteista ei ollut metsänhoitosuositusten mukainen. 58 prosenttia hakkuista oli suorastaan metsälain vastaisia ja lopuistakin löytyi huomautettavaa. Tämä on täysin kestämätöntä ja viestii siitä, että metsälain rikkomisesta saatavat sanktiot ovat riittämättömiä.
Metsänomistajina me emme kaipaa tällaisia laittomia harvennuksia vaan vaihtoehtoja metsien hoitamiseen luontoarvojen mukaisesti.
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n mukaan hiilensidonnan rahallinen korvaus kaksin- tai kolminkertaistaisi metsänomistajien tulot sekä kasvattaisi metsien hiilivarastoa.
Hakkuiden edistämisen sijaan Suomen tulee siirtyä malliin, jossa metsänomistajille maksettaisiin metsien kasvuun sitoutuneesta hiilestä. Tämä muuttaisi koko metsän omistamisen idean: rahaa tulisi selvästi enemmän hiilen sitomisesta kuin hakkuista.
Metsänomistajien keskuudessa kiinnostus metsien suojeluun ja hiilensidontapalveluiden tuottamiseen on noussut. Metsäpolitiikkaa on tehtävä ensisijaisesti metsänomistajien erilaisten intressien mukaan, ei metsäteollisuuden suojelemiseksi välttämättömältä muutokselta.
Peppi Seppälä
kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Espoo
Alviina Alametsä
europarlamentaarikko, kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Helsinki
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
