Kortejärvi: Hakkuiden vähentämiselle ja sitä myötä metsäteollisuuden tuotannon supistumiselle ei nykyisissä oloissa ole sijaa

Metsäbiotalouden arvoketjut maakunnissa -raportti antaa selkeän kuvan metsälähtöisten arvoketjujen merkityksestä maakuntien elinvoimalle. Tuorein kolmesta selvityksestä julkaistiin viime keväänä, mutta julkiseen keskusteluun sen viesti ei ole jostakin syystä noussut.

Tapion koostama, Suomen Metsäsäätiön rahoittama raportti kuvaa metsäelinkeinojen taloudellista ja työllistävää merkitystä koko Suomessa vuosina 2012–2022 sekä maakunnittain vuosina 2012–2021.

Venäjän hyökkäyssodan ja käytännössä uuden rautaesiripun nousemisen vaikutukset eivät siten vielä kunnolla näy tuoreimmankaan raportin tilastoluvuissa.

Metsälähtöisten arvoketjujen osuus koko Suomen taloudellisista tunnusluvuista ei äkkiseltään näytä kovin merkittävältä, jos tarkastellaan vain tunnuslukujen prosenttiosuuksia. Metsäbiotalouden osuus kaikkien toimialojen tuotoksesta oli 6,2 prosenttia, suorista työllisistä 2,4 prosenttia ja arvonlisäyksestä 4,6 prosenttia.

Osuudet ovat kuitenkin merkittäviä, kun muistetaan, että yli 90 prosenttia metsäteollisuuden tuotannosta myydään Suomen ulkopuolelle, että metsäsektorin vuotuinen verokertymä on neljä miljardia euroa ja että julkisen, verovaroilla rahoitetun, sektorin osuus esimerkiksi bruttokansantuotteesta on Suomessa 56 prosenttia.

Koko Suomen talouden tunnuslukuja dominoivat pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Vaasa, Oulu ja niiden lähialueet. Nämä väestökeskittymät peittävät alleen metsäisten maakuntien tilanteen.

Kaikille Venäjään rajautuville maakunnille samoin kuin Etelä-Savolle, Päijät-Hämeelle, Keski-Suomelle ja Pohjois-Savolle metsästä alkavien arvoketjujen merkitys elinvoiman – ja elinmahdollisuuksien – tuottajana on aivan ratkaiseva. Näissä maakunnissa metsäbiotalouden osuus tuotoksesta on 10–31 prosenttia, suorista työllisistä 4–7 prosenttia ja arvonlisäyksestä 7–20 prosenttia.

Kannattaa huomata, että myös näissä maakunnissa yksityiseltä sektorilta kerätyistä verovaroista riippuvaisen julkisen sektorin osuus taloudesta ja työllisistä on 20–40 prosentin luokkaa.

Suomen metsämaakunnat eivät ole yhdestä puusta veistettyjä. Erityisesti Etelä-Karjalassa metsäbiotalouden merkitys korostuu siellä sijaitsevien suurten metsäteollisuuden tuotantolaitosten takia. Muitakin keskittymiä on. Toisaalta esimerkiksi Etelä-Savossa jalostavaa metsäteollisuutta on vähemmän.

Kaikissa maakunnissa metsätaloudella, puunkorjuulla ja metsänhoidolla on suuri merkitys. Metsien tärkeys korostuu entisestään, kun tarkastellaan maaseutumaisia paikkakuntia, jotka elävät maataloudesta ja metsätaloudesta.

Asiassa ei ole mitään poikkeuksellista, eikä ensimmäisen tai toisen polven kaupunkilaisten kannata juuriaan yhtään nolostella. Tilanne on aivan sama ympäri Eurooppaa ja oikeastaan koko maailmaa. Maaseudulla eletään alkutuotannosta. Ymmärrettävistä syistä se on elinkeino, joka ei ole mihinkään loppumassa.

Venäjän viime vuosien toiminnan seurauksena metsäbiotalouden absoluuttinen ja suhteellinen merkitys metsäisten maakuntien elinvoimalle kasvaa entisestään. Tämä lienee kaikille päivänselvää.

Samalla metsätalouden tärkeys maanpuolustukselle korostuu jo huoltovarmuudenkin näkökulmasta.

Venäjältä ei enää tule Suomeen energiapuuta, ja turpeen käyttö on ajettu alas. Kotimaisen bioenergian merkitys on entisestään kasvanut, kun kaupunkien ja taajamien lämmitys perustuu metsätalouden ja -teollisuuden sivujakeisiin ja nyttemmin myös kuitupuun energiakäyttöön.

Hakkuiden vähentämiselle ja sitä myötä Suomessa toimivan metsäteollisuuden tuotannon supistumiselle ei näissä oloissa ole sijaa, pikemminkin päinvastoin.

Aarteen kolumnisti, metsänhoitaja ja metsänomistaja Petri Kortejärvi (s. 1973) työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.