• Metsälannoitteeksi kelpaavaa tuhkaa päätyy kaatopaikoille – lannoitusten pinta-alat voitaisiin kolminkertaistaa

    Tuhkalannoituksella voidaan lisätä metsien kasvua ja siten hiilinieluja.
    Vastuullista liiketoimintaa tuhkasta -hankkeessa selvitetään myös tuhkan käytön ympäristövaikutuksia.
    Vastuullista liiketoimintaa tuhkasta -hankkeessa selvitetään myös tuhkan käytön ympäristövaikutuksia. Kuva: Hanne Manelius
    Metsä
    16.3.202122:00
    Katja Lamminen

    Hyvälaatuista puu- ja turvetuhkaa ohjautuu kaatopaikoille, vaikka sitä voisi hyödyntää metsänlannoitteena ja metsäteiden rakentamisessa.

    Tapion, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Suomen metsäkeskuksen hanke Vastuullista liiketoimintaa tuhkasta etsii uusia liiketoimintamahdollisuuksia tuhkan käytölle.

    Metsä- ja energiateollisuudessa syntyy vuosittain noin 600 000 tonnia puu- ja turvetuhkaa.

    Tuhkan käyttöä edistetään kehittämällä tuhkan laatuun ja paikkatietoon perustuvia avoimia kauppapaikkoja sekä ja tekemällä yritysneuvontaa. Lisäksi hankkeessa selvitetään tuhkan käytön ympäristövaikutuksia.

    Suomen metsäkeskus on tehnyt yrityskäyntejä tuhkaa tuottaviin ja hyödyntäviin yrityksiin. Joillakin alueilla tuhkaan liittyvälle yritystoiminnalle voisi olla enemmänkin mahdollisuuksia.

    Tuhkan tuottajille ja mahdollisille hyödyntäjille on julkaistu uusi Tuhkan hyötykäyttö metsätaloudessa -esite.

    Tuhkalannoitukseen voi hakea Kestävän metsätalouden rahoituslain tukea (kemera).

    Tuen tarkoituksena on kannustaa metsänomistajia metsien kasvun lisäämiseen ja hiilinielun kasvattamiseen. On arvioitu, että tuhkalannoitusten pinta-ala olisi mahdollista kolminkertaistaa nykyisestä.

    Entisten turvetuotantoalueiden metsityksessä tuhkalannoitus on lähes aina tarpeen kaliumin ja fosforin saannin turvaamiseksi.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle