• Ilmastonmuutoksen torjuntaa hyllyvällä suolla

    Kuusi vuotta sitten hallitukselle kerrottiin, että Suomen metsämaat hoitavat merkittävän osan maamme päästövähennyksistä. Paremmalla tieteellisellä osaamisella olisimme välttäneet tämän suonsilmäkkeen, kirjoittaa Petteri Taalas kolumnissaan.
    Suunnitelmissa on lisätä mittausasemia ja satelliittidatan käyttöä Suomen ja Euroopan tilanteen arvioimiseksi.
    Suunnitelmissa on lisätä mittausasemia ja satelliittidatan käyttöä Suomen ja Euroopan tilanteen arvioimiseksi. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Ilmastonmuutos
    16.9.202510:45
    Kolumni
    Petteri Taalas

    Ilmastonmuutos etenee vääjäämättä, mikä näkyy jatkuvasti rikottuina ennätyksinä eri puolilla maailmaa. Suomessa rikoimme juuri hellejakson pituusennätyksen kuluneena kesänä.

    Huonojen uutisten lisäksi hyvä uutinen on ollut, että lähes kolmanneksen maailman hiilipäästöistä tuottavan Kiinan päästöt on vihdoin saatu lasku-uralle. Kiinasta on myös tullut maailman johtava sähköautojen sekä tuuli- ja aurinkovoimateknologian valmistaja.

    Samanaikaisesti tietämyksemme ilmastoon vaikuttavista tekijöistä on myös edennyt. Kuusi vuotta sitten hallitukselle kerrottiin, että Suomen metsämaat hoitavat merkittävän osan maamme päästövähennyksistä ja EU:lle tekemistämme sitoumuksista. Nyt tästä on tullut epätoivoiselta kuulostavaa taistelua tuulimyllyjä vastaan. Paremmalla tieteellisellä osaamisella olisimme välttäneet tämän suonsilmäkkeen.

    Tiedämme nyt, että vanhenevat metsät eivät enää sido hiiltä viime vuosikymmenten tavoin. Samoin olemme oppineet, kuinka hiiltä hajoaa peltojen ja metsämaiden turpeesta. Uusimpana löydöksenä on havainto maapohjan karikkeen hajoamisesta ilmaston lämpenemisen myötä. Hakkuutkin ovat kohdistuneet enenevästi Suomeen Venäjän sijaan sotakiihkon seurauksena.

    Tilanteesta viisastuneena Suomen hallitus on tilannut Ilmatieteen laitokselta, Helsingin yliopistolta ja Lukelta uuden arvion maankäytön faktoista. Perustamme uusia mittausasemia ja käytämme hyväksemme satelliittidataa, jotta saamme kovan pohjan etenkin Suomen, mutta myös Euroopan tilanteen paremmaksi arvioimiseksi.

    Tilanteesta viisastuneena Suomen hallitus on tilannut Ilmatieteen laitokselta, Helsingin yliopistolta ja Lukelta uuden arvion maankäytön faktoista.

    Maankäytön uudet opit koskettavat Eurooppaa laajemminkin. Myös muut maat ovat samalla hyllyvällä suolla, eli emme pystykään ostamaan maankäytön ”hiilianeita” muilta mailta. Ruotsin ja Suomen eroavaisuudet maankäytön hiilitaseiden laskennassa ovat aiheuttaneet hämmennystä.

    Suomessa Ilmatieteen laitoksen tiloissa toimii Euroopan kattava hiilen kiertokulun pääkonttori ICOS. Lisäksi Ilmatieteen laitoksella on vastuu Euroopan Sääsatelliittijärjestö EUMETSAT:in Ilmakemian osaamiskeskuksen johtamisesta. Maailman Ilmatieteen Järjestö WMO on käynnistänyt uuden maailmanlaajuisen hiilidioksidin, metaanin ja typpioksiduulin lähteiden ja nielujen ohjelman, minkä avulla tullaan saamaan aiempaa merkittävästi tarkempi kuva ilmastoon vaikuttavien kaasujen käyttäytymisestä. Ilmatieteen laitos on tässä eräs johtavia toimijoita maailmassa. WMO:n uusi ohjelma tarjoaa myös suomalaisille yrityksille uusia mahdollisuuksia.

    Yhteiskunnan kokonaisedun nimissä poliittiset päätöksentekijät tullevat pohtimaan, mikä on mahdollista ja järkevää ilmastopolitiikkaa. Näissä huomioitaneen ilmaston lisäksi talous, huoltovarmuus ja ruokaturva. Ilmastonmuutoksen torjunta on edelleen tärkeää.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire