• UPM:n lakko iskee myös tarroja käyttäviin elintarvike- ja kulutustavaraketjuihin – eurooppalaiset tarranvalmistajat vaativat ratkaisua työtaisteluun

    Lakon pitkittyminen voi johtaa toimitusketjujen pysähtymiseen, mikä aiheuttaisi vakavia vahinkoja, tarrateollisuuden järjestö Finat varoittaa.
    Tilaajalle
    UPM on suuri tarramateriaalien ja tarrojen taustaperien valmistaja, jonka asiakkaita ovat tarrojen painajat. Tarrojen taustapapereita yhtiö tekee muun muassa Jämsänkoskella Jämsässä, mistä kuva on.
    UPM on suuri tarramateriaalien ja tarrojen taustaperien valmistaja, jonka asiakkaita ovat tarrojen painajat. Tarrojen taustapapereita yhtiö tekee muun muassa Jämsänkoskella Jämsässä, mistä kuva on. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    17.2.202213:30
    Juha Kaihlanen

    Eurooppalaisen tarrateollisuuden järjestö Finat vaatii UPM:ää ja Paperiliittoa sopimaan riitansa. Järjestö varoittaa lakon vakavista seurauksista.

    UPM on suuri tarramateriaalien ja tarrojen taustaperien valmistaja, jonka asiakkaita ovat tarrojen painajat.

    Lakon pitkittyminen UPM:n Suomen tehtailla voi Finatin mukaan johtaa toimitusketjujen pysähtymiseen, mikä aiheuttaisi vakavia vahinkoja Euroopan talouden elpymiselle ja kiihdyttäisi inflaatiota.

    Yli tuhatta tarrojen valmistajaa edustavan Finatin toimitusjohtaja Jules Lejeune kertoo Financial Times -lehdessä, että hän on saanut järjestön jäseniltä päivittäin erittäin huolestuneita puheluita ja sähköpostiviestejä, joissa kerrotaan tuotanto-ongelmista.

    Tarroja käytetään eri teollisuudenalojen tuotteissa kuten ruoka-, juoma- ja lääkepakkauksissa tai esimerkiksi auto- sekä elektroniikkateollisuudessa.

    FT:n haastattelema, hollantilaisen painotalon Geostickin johtaja Cees Schouten sanoo, että yhtiö on joutunut vähentämään tarrojen tuotantoaan, mikä voi aiheuttaa häiriöitä elintarvikkeita ja nopeasti liikkuvia kulutustavaroita valmistavassa teollisuudessa sekä logistiikassa.

    Espanjalaisen painotalon IPE Industria Gráfican pääjohtaja Fransesc Egea toteaa, että tuoreet elintarvikkeet ovat nyt vaarassa joutua hyllyille ilman etikettejä.

    Vaihtoehtoina paperitarroille on pohdittu siirtymistä muoviin ja suoraan pakkauksiin painamiseen, mutta ne vaihtoehdot eivät ole helppoja tavaroiden koko toimitusketjun kannalta.

    UPM valmistaa tarrojen taustapapereita Suomessa Tervasaaren tehtaalla Valkeakoskella ja Jämsänkoskella Jämsässä. Tarramateriaaleja yhtiö tekee Tesomalla Tampereella.

    Taustapaperikoneita UPM:llä on myös Saksassa ja Kiinassa. Tarramateriaaleja yhtiö tekee muun muassa Puolassa, Ranskassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa useilla tehtailla.

    Lue lisää:

    Eurooppalaiset painotalot kehottavat UPM:ää lopettamaan lakon nopeasti – ala on menettämässä uskollisia asiakkaita paperipulan vuoksi

    Korona kohtasi UPM:n ja Paperiliiton neuvottelijat – kaikki altistuivat valtakunnansovittelijan luona maanantaina, kertoo Keskisuomalainen

    Linkit: Finat ja Financial Times

    Artikkelin aiheet
    UPM
    lakko
    tarrateollisuus
    Paperiliitto
    toimitusketju
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle